Rosettes – Lifestyles
Vuoden paras pitkäsoitto Musasedän kirjoissa vuonna 2025 on, Helsinkiläisen Rosettes yhtyeen Lifestyles. Usein alkuvuodesta ilmestyneet levyt tuppaavat jäämään vähemmälle huomiolle vuoden lopun listauksissa. Siksi onkin mielestäni tärkeää hehkutella tätä mestariteosta jonka arvioin blogissamme aiemmin keväällä. Kirkkaasti eniten taloudessani pyörinyt vinyyli tänä vuonna. Lue Lifestyles arvio täältä.
Jolly Jumpers – Rural Slang
Tyrnävällä 1980 perustettu rockyhtye Jolly Jumpers teki uransa parhaan levyn. Ja turha sitä on peitellä että tämä tapahtui kun heidän ehkä suurin faninsa Jukka Nousiainen liittyi yhtyeeseen.
Levyllä on varmasti paljon hetkiä joissa Jukan soittaminen nostaa kokonaistekemisen tasoa, mutta suurin vahvuus tulee varmasti hänen tuotantopuolen osaamisesta. Rural Slang soundaa kirkkaasti parhaalta Jumpers levyltä tähän mennessä.
Myös livenä Nousiainen on auttanut bändiä niin sanotusti seuraavalle tasolle, eikä ihme että yhtyeen keikat ovat olleet järjestäen loppuunmyytyjä. Varsinkin livenä yhtyeen tekemisestä tulee paikoin mieleen pillit pussiin pistäneen 22 pistepirkon hiljaa/lujaa eetos. Onkin sydäntä lämmittävää miten Jollyt tänä sähkökitaran kuolemankin aikakaudeksi kutsutulla maailmanajalla pitää yllä usein kolmenkin kitaran voimin ihanaa metelöintiä.
Itselleni yksi Rural slangin kohokohtia juuri kitarointi mielessä on Wicked world, jonka varsinkin lopun tuplakitarat on osastoa mahlan juoksutusta. Muita kohokohta biisejä ovat esimerkiksi Don´t hurt me ja Every note is a little death. Rauhallisempaa tunnelmointia edustaa Mocking bird ja Cinnamon tree.
Mutta ennen kaikkea Rural slang on kokonaisuus jonka hankkimista suosittelen erityisesti vinyylinä jonka miksaus ja masterointi ovat luokkaa timangia.
MoDem – Interface
Käsittämättömässä suorastaan maanisessa luomisen vaiheessa urallaan touhuava Tytti Roto nousee Vuosilistalleni myös toisella pitkäsoitolla, Rosettesin Lifestylesin lisäksi. Tuo levy on MoDem syntikkaduon toinen pitkäsoitto Interface.
MoDemin toinen osapuoli on Ville Valavuo. Valavuo tunnetaan varsinaisena rautavelhona mitä tulee erilaisiin syntetisaattoreihin ja muihin vatkaimiin. Analoogisuus kuuluu ihanasti tällä toisellakin MoDem levyllä. Valavuohan hallitsee useita soittimia ja keikoilla synien lisäksi soittaa muunmuassa flying-v kitaraansa. Kitarointia kuullaan myös Interfacella.
Tyylikirjoa tälle pitkäsoitolle on haettu niin perinteisestä synapopista tyyliin Depeche mode mutta toisaalta levyllä leikitään myös vaikkapa Italo-discolla ja koska laulukieli on Suomi, niin välillä ei olla kaukana 80-luvun syntikkavetoisesta Suomi-iskelmästäkään.
Yhtyeen tekstit sen sijaan ovat laadukkaita ja vaikeitakin asioita käsitteleviä. Ironian taakse verhoutumisen vaikeutta (tai helppoutta) pohditaan kappaleessa Pagliacci. Ave Maria käsittelee hyväksikäyttöä. Cowboy taas sukeltaa maskuliisuuden problematiikkaan. Ei siis mitään tyttö tapaa pojan perus hattaraa. Juuri nämä seikat takaa MoDemin musiikille kestävyyttä.
Tanssiva karhu – Korillinen sieniä
Tanssivan karhun korillinen sieniä on kuulemma eräänlainen b-puoli kokoelma, edelliseltä levyltä ylijääneistä kappaleista ja muista irtobiiseistä. Jos kyseistä asiaa ei tietäisi, moinen ei tulisi kyllä pieneen mieleenkään, niin vahvasta albumista nimittäin on kysymys.
Yhtyeen rumpalina toimii erittäin monissa kotimaisissa indieliemissä keitetty Ville Särmä. Tunnetusti ainakin Särmän suosikkeihin kuuluu Ruotsalainen Dungen yhtye ja Tanssivassa karhussa ehkä onkin kuultavissa Dungen vaikutteet, vaikkakin aivan niin progeiluksi ei mennä vaan pysytään jonkin sortin psykefolkin puolella.
Erittäin hienolla Rouva Andersson kappaleella poikkihuilussa vierailee itse Jimi Tenor. Kyseinen kappale on levyn ehdoton suosikkini ja se tuo jollain tavalla mieleen hieman Love records soundin, vahvimmin ehkä Pekka Strengin ja niin ikään Loven alla toimineet vasemmalle kallellaan olevat lauluyhtyeet.
Muutenkin Tanssivan karhun musiikki vie aikamatkalle 60-70 luvun orgaaniseen soundiin, jota korostaa muunmuassa hienot taustavokaalit.
Järkyttävän hieno levy joka jäänee rikollisen vähälle huomiolle.
Juana Molina – Doga
Juana Molina (s.1969) on Argentiinalainen Näyttelijä ja musiikintekijä. Hänen uusin levynsä Doga on hypnoottinen, toisteisiin analogisyntikka sekvensioihin nojaava teos. Viisikymmentä viisiminuuttia on ehkä koirankarvan verran liian pitkä kesto Dogalle, mutta tästä huolimatta levy ylittää niin sanotusti uutiskynnyksen Musasedän kirjoissa, jälleen niin ankealta tuntuvan ulkomaisen musiikki tarjonnan seasta. Sivumennen sanoen yhtään Anglo-Amerikalaista teosta ei tänä vuonna listalleni yltänyt.
Doga on ensimmäinen Molinan studiolevy kahdeksaan vuoteen. Levyn kappaleidenkin teko kesti noin viisi vuotta mikä kyllä kuuluu. Näennäisesti yksinkertaisten ja toisteisten kappaleiden sisään kätkeytyy äärimmäisen tarkkaan harkittuja yksityiskohtia.
Kieltä ymmärtämättömänä on myös helppo heittäytyä ambienssin vietäväksi ja käpertyä Dogan kainaloon karvaturrea välillä rapsutellen.
Vuoden levyt
- Rosettes – Lifestyles
- Jolly Jumpers – Rual Slang
- Modem – Interface
- Tanssiva Karhu – Korillinen sieniä
- Juana Molina – Doga
Kunniamaininta:
La la salama – Miltähän me näytettäs yhdessä
Vuoden keikat
- Ville Leinonen & Valumo
- Jolly Jumpers
- Taikayö Camping
- Nightbird
- Coitus int 50 revival
Vanhat ”uudet” levylöydöt
- My vitriol – Finelines
- Busty – The all time low
- Greyboy – Freestylin’