Green Carnation oli jo nuoruudessani suosikkibändejäni, mutta vetäytyi pitkälle tauolle ennen kuin ehdin nähdä yhtyettä livenä. Bändi heräsi jälleen henkiin 2014 ja julkaisi mahtavan uuden levynkin 2020, mutta tämä kiertue juhlisti vuoden 2006 The Acoustic Verses -levyä.
Yhtyeen debyytti levy on omistettu Terje Vik Schein eli Tchortin kuolleelle tyttärelle ja bändi tuntuukin lähteneen liikkeelle jonkinlaisena surutyöprojektina. Yhtyeen identiteetti löytyi kuitenkin seuraavalla levyllä Light of Day, Day of Darkness, jolla yhdistyy suru tyttären kuolemasta ja ilo pojan syntymästä. Laulumikin varteen tuli Kjetil Nordhus, jonka äänessä yhdistyy metallilaulajan voima ja teatraalisuus indiehipsuttajan herkkyyteen. Siitä bändi eteni vähitellen death- ja goottimetallijuuristaan kohti omaa uniikkia progressiivista rokkiaan, jonka tietynlainen ääripiste saavutettiin The Acoustic Versesillä.
Keikan tunnelma oli kaukana perinteisestä heavysta. Joukko leppoisan oloisia harmaantuneita miehiä saapui lavalle ja alkoi soittaa pehmeää suurimmaksi osaksi akustista musiikkia. Yleisössä oli sulassa sovussa Gimli Glóinin pojan näköiset hevikarpaasit ja kuusikymppiset rouvaseurueet. Keikka keskittyi kiertueen nimikkolevyyn, mutta myös A Blessing in Disguise -levyltä kuultiin hieno akustiseksi sovitettu versiointi Lullaby In Winteristä. Setissä kuultiin myös kolme coveria. Yksi vaihtuva cover on ilmeisesti vedetty joka keikalla ja Suomessa se oli Nights in White Satin. Kappaletta ei kuulemma oltu harjoiteltu koko bändillä mikä toi hauskaa välittömyyttä keikkaan.
Bändin kokoonpanossa on internetin mukaan tiettyä joustavuutta ja ymmärtääkseni kiertueen keikoilla eri maissa on ollut vähän eri soittajia mukana. Mielestäni Helsingin keikalla ei ollut lainkaan perustajajäsen Tchortia, mutta toisaalta Michael Krumins oli, joka ei ilmeisesti ole ollut monilla muilla keikoilla. Krumins oli osaavassa bändissäkin huomiota herättävän taidokkaan tuntuinen. Multitalentti multi-instrumentalisti päätti keikan komeaan thereminin ujellukseen.
Tämä oli luultavasti paras näkemäni keikka pandemian jälkeen. Äärimmäisen osaava bändi soittamassa suosikkimusiikkiani. Vanhan ajan liveä, jossa soittimet ja niiden soittotapa vaihtelevat sen mukaan, mitä biisi tarvitsee ja bändi seuraa toisiaan. Sekä yhtye, että yleisö elivät musiikissa samassa hetkessä. Loppua kohden hiljaisten keikkojen pahin vihollinen, baariörinä nosti vähän päätään, mutta musiikki vaati huomiota niin tehokkaasti, että se oli helpohko sivuuttaa. Seuraavaksi olisikin hienoa nähdä miten bändi vetää sähköt päällä.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.