Syksyinen syyskuun ensimmäisen lauantain ilta ja Kahvila Saha, Kokkolan Ykspihlajassa, antoi hienot puitteet Petri Möller ja Matalamaan orkesterin konsertille.
Sanalla sanoen hieman kunnianhimoisen pituinen keikka sisälsi kaksi settiä, joista ensimmäinen neljäkymmentäviisi minuuttia sisälsi kappaleita miehen tuotannon tuoreemmasta päästä.
Ensimmäisen setin kohokohdiksi nousivat, avausraitana kuultu Vanhan köysitehtaan luona, joka huokuu hienosti Kokkolalaista historiaa, sekä Vailla suuntaa, joka on tuoreemmasta päästä Möllerin kynän tuotoksia. Siitä on tehty myös avoautoiluvideo, joka saa Kokkolan näyttämään lähes Floridalta, lähes.
Kaksi muuta ensimmäisen setin kohokohtaa olivat Tyynikadun hiljaisuus, sekä Tähtiä ja neilikoita, joka oli kirjoissani yksi hienoimpia kotimaisia biisejä vuonna 2014, kun se Soundcloudiin ilmestyi. Siinä missä vanha köysitehdas myös Tyynikatu, sitoo Möllerin musiikkia hienosti Kokkolalaiseen paikallisuuteen, ja tekee pienistä tarinoista henkilökohtaisen tuntuisia ja siksi koskettavia.
Toinen setti
Lyhyen tauon jälkeen, syysillan jo pimentyessä, Möller ja Matalamaan orkesteri aloitti toisen, viisikymmentä minuuttia kestäneen setin, joka sisälsi kappaleita pitkälti albumilta Sateisen maan kuningas, (1997) sekä Claudia yhtyeen tuotannosta, mutta myös uudempia kappaleita. Tuon jakson parhaita vetoja olivat Taas täällä oon, Kotona jossain ja hieman jopa yllättäen Claudia yhtyeen isoin hitti Korallia, joka toimi paremmin ilman 80-luvulle tunnusomaista vahvasti reverbiä sisältävää tuotantoa.
Ristiriitaista kyllä, ehkä keikan suurin ongelma liittyi Reverbin (kaiun) puutteeseen Möllerin vokaaleissa. Täysin ilman kaikua laulaminen on haastavaa paitsi laulajille, erityisesti laulaja-lauluntekijöille, joita ei välttämättä useinkaan huippu laulajina tunneta, esimerkkeinä vaikka Neil Young ja Bob Dylan. Korostettakoon että nyt puhutaan äänentoistosta, ei siitä etteikö Petri olisi erinomainen pop/rock-laulaja.
Illan yksi pieni hieno yksityiskohta liittyi myös äänentoistoon, tai sen puutteeseen. Kun kosketinsoittaja-kitaristi Mikko-Ilari Ojala, soitti mikittämättömällä pianolla sooloa, muu yhtye laski hauskasti manuaalisesti soittonsa volyymia. Lead-kitaristi Antti Hokkala soitti myös suoraan backlinestä, joka sopi ratkaisuna mainiosti pienelle Sahan lavalle.
Kaikenkaikkiaan ilta jätti hyvän maun ja lopulta paperilla pitkältä tuntuva konsertti kului melko nopeasti, vaikkakin yhtyeen kannattaa jatkossa paneutua tiivistämisen ja draaman kaaren jaloon taitoon.
Aliarvostettu lyyrikko
Petri Möller lienee kirjoissani yksi aliarvostetuimmista kotimaisista rocklyyrikoista ja toivon todella että hän pitää yllä uudelleen kunnolla liekkiin roihahtanutta biisinkirjoitus intoaan ja paranee näin osaamisessaan kuin se kuuluisa vanha viini. Suomenkielistä hyvää laululyriikkaa ei vain tahdo olla liikaa, ja Möller edustaa tässä suhteessa maamme huippua ja ansaitsisi laajempaa arvostusta.
Loppuun vielä yksi kaino pyyntö Petrille: Älä unohda myöskään loistavaa Monta pientä maailmaa albumia, jolta ei valitettavasti keikalla ainuttakaan biisiä kuultu. Toivotaan että levyyn palataan vielä tulevilla keikoilla. Keikkajärjestäjät hereillä!
Petri Möller ja Matalamaan orkesteri:
Petri Möller: laulu ja akustinen kitara
Tommi Lahtonen: rummut
Antti Hokkala: kitarat
Pekka Hietalahti: basso
Mikko-Ilari Ojala: koskettimet ja kitarat