Rutiini ei ole pahasta, rutinoituminen on. Salaliitto on yhtye joka on täynnä taitoa, joka on seurausta kuljetuista kilometreistä eri yhtyeissä. Mutta mikä tärkeintä, taito ei ole tappanut sitä oleellista eli tunnetta. Tähän kun lisätään hyvää makua sen suhteen mitä hyvä soundi tarkoittaa, valmiina on yhtye, joka pystyy siihen, mitä nähtiin Valoa-festivaalin yhteydessä Tampereen Telakalla. Yhtye soitti noin 50 minuuttia tavalla, joka sai varmasti puukorvaisemmankin kuulijan tajuamaan, että ihmeitä saa tapahtua jos kuluvan vuoden aikana törmää useammalle tai edes yhdelle paremmalle keikalle.
Keikasta noin puolet koostui yhtyeen nimettömältä debyyttilevyllä olevasta materiaalista ja puolet 24.2 Ilmestyvältä toiselta albumilta, joka kantaa nimeä Melankolia. Debyyttilevyn kappaleista odotetustikkin kohokohdaksi nousi Hei poika-niminen kappale, joka sisältää loistavaa, ehkä mahtipontistakin, mutta silti tyylikästä kitarabattlea. Toinen yhtyeen niin sanotusti hitikkäämpi kappale Korpit, joka on tulevan levyn avausraita, oli myös konsertin tähtihetkiä. Mutta tärkeämpi havainto kuin se, että kappaleet joissa on havaittavissa selvää tarttuvuutta toimivat, oli se että enemmän albumiraitoina levyillä esiintyvät kappaleet, kuten vaikka Melankolia, Harmaa ja Ollaan nuorii, saivat elävänä huomattavasti lihaa luiden ympärille ja nostivat kappaleiden kotikuuntelunkin uudelle tasolle.
Tasaisin väliajoin on muistettu olla huolissaan rockmusiikin mahdollisesta kuolemasta, niin meillä kuin maailmalla. Salaliiton kaltaiset yhtyeet osoittavat että rockmusiikki elää ja voi hyvin, paremmin kuin koskaan, koska se saa ammentaa ravintoaan vapaasti, pellonreunan ravinteikkaasta multaisesta maasta, siinä missä pellon keskellä operoiva kaupallinen kenttä tukehtuu persoonattomuuden rikkakasveihin.
Vaikea sanoa kuinka paljon Telakalla oli yleisöä, joka kuuli yhtyettä ensimmäisen kerran, mutta ilmeisen paljon paikalla oli myös ihmisiä, jotka tiesivät mistä on kysymys, ja osin varmasti tästä syystä yhtyeen ja yleisön välillä vallitsi lämmin yhteys, ja asiaankuuluvia huonoja välispiikkejä ja jopa hyväntahtoista naljailua kappaleen keikkasovituksesta tyyliin ’se oli kivittäjäversio’ kuultiin.
Täytyy myöntää että olin hieman hämmentynyt kuunnellessani uutta Melankolia-levyn materiaalia, jotta kappaleet olisivat tuttuja ennen Telakan keikkaa. Hämmentynyt nimittäin paikkapaikoin viljellystä ’Mikko Saarela’ koulukunnan ennalta arvattavasta riimittelystä.
Kesti jonkun aikaa tajuta että osin lastenlaulumaiset, musta, kusta, riimiparit ovat laulaja-kitaristi Ossi Alisaaren tapa pitää musiikki yhtyeen soinnin keskiössä. Muutenkin Alisaari välttää runollisissa lyriikoissaan loppuun selittämisen salakuopat, ja siksi lyriikat paitsi hengittävät, ovat yhtä musiikin kanssa.
Yleisesti ottaen musiikki on hieno ja kaunis elämänsuola. Juuri kun luulee, että on kaiken nähnyt ja kuullut leipiintynyt Musasetä, tulee jotain josta todella innostuu koko sydämellään. Musasedän kevään päivät pitenevät Salaliiton musiikin tahdissa. Jos sinä haluat elämääsi suolaa ja pippuria, unohda Pekka Ruuska, ja ota haltuun Salaliitto yhtye, levyltä ja elävänä!
Salaliiton toinen albumi kantaa nimeä Melankolia, ja ilmestyy 24.2
Yhtyeen voi nähdä seuraavasti elävänä.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.