Totuus on se että suurin osa festareiden päälavojen keikoista on miksaukseltaan kuuntelukelvotonta kuraa. Ideana tuntuu olevan se että basso säädetään niin kovalle ettei korva pysty enää erottamaan mikä sävel kulloinkin soi. Esimerkkinä vaikkapa muutaman vuoden takainen Kendrick Lamarin keikka Flowssa. Lavalla oli muistaakseni oikeen jopa bändi tekemässä biittiä räppärille. Varmasti kovia soittajia, mutta sillä ei ollut minkäänlaista merkitystä koska ainut mitä pystyi kuulemaan oli kaiken peittävä epämääräinen bassomölinä. Tähän yhdistyi vielä rintakehään moukaroiva katuporan miellyttävyydellä varustettu basarin jytkytys. En tajua miten tämä menee läpi vuodesta toiseen ja ihmiset suostuvat pulittamaan satoja euroja tällaisesta huijauksesta. Vai onko vastaus siinä että ihmismassoja ei loppujen lopuksi kiinnosta miltä musiikki kuulostaa ja että tärkeämpänä pidetään festareilla näyttäytymistä yms keikarointia tai ryyppäämistä.
Vastaavanlaisia keikkoja on tullut nähtyä liian paljon. Porin Jazzeilla on kuitenkin mielestäni vältetty tätä idioottimaista musiikkia tuhoavaa trendiä. Miksei Kenrick Lamaria voitu Flowssa miksata samaan tyyliin kuin esimerkiksi The Roots kymmenen vuotta sitten Porissa. Silloin bassomölinästä ei ollut tietoakaan ja keikkakokemus oli kaikin puolin upea. Jazzeilla on tullut nähtyä vaikka kuinka paljon vastaavanlaisia erittäin hyvin miksattuja keikkoja.
Tämän pohjustuksen jälkeen pääsemme itse asiaan, eli Herbie Hancockin keikkaan Porin Jazzeilla vuonna 2017. Odotin keikalta paljon sillä Herbie on mielestäni elossa olevista jazzlegendoista merkittävin sekä mahdollisesti kautta aikojen paras jazzpianisti. Tykkään erityisesti Hancockin kunnon jazzista eli 60-luvun soolokamasta ja siitä mitä hän teki Miles Davisin bändissä mutta fuusioherbiekin menettelee. Arvelin etukäteen että porissa kuultaisiin ehkä enemmän tätä fuusiopuolta ja mikäs siinä, hyviä fuusiojazzkeikkoja on Porissa tullut nähtyä, esimerkiksi itse Kikka Korean Return to Forever sekä Randy Brecker Dave Wecklin kera muutama vuosi sitten. Hyvältä kuulosti silloin. Herbiekin varmaan kuulosti siis tosi hyvätä vai?
No ei. Herbie Hancockin keikka oli juuri tätä edellä kuvailtua kuuntelukelvotonta kuraa. Basso oli säädetty möyryämää niin että säveliä ei voinut erottaa toisistaan ja oikeastaan olisi ollut samantekevää vaikka James Genusin sijaan basistina olisi heilunut Sid Vicious. Tai oikeastaan basson olisi voinut antaa vaikka simpanssille ja yleisössä olisi ollut tasan yhtä tuskallista. Tuloksena oli siis kamalaa meteliä jossa Herbien ja muiden tyyppien soittotaidot valuivat kankkulan kaivoon. Saksofonisti Terrace Martin soitteli myös vokooderia, mutta siitä ei kuulunut mitään joten turhaan soitteli. Paras hetki koko keikasta oli oikeastaan soittajien esittelytuokio, jolloin Herbie puheli mukavia mutta ei soitettu mitään.
Tätä on vaikea käsittää kun suhteuttaa edelliseen päivään jolloin Wilco esiintyi samalla lavalla suorastaan täydellisillä soundeilla ja kaksi tuntia meni kuin siivillä vaikka satoi vettä. Wilcon keikka oli muutenkin kaikin puolin erinomainen ja huikea.
Kysymys kuuluu: Kuka pilasi Herbien keikan? Kuka antoi käskyn? Ja kuka totteli. Miksi?