Tampereen `ihmisen kokoinen flow` Uusi Tampere oli sitten armon vuonna ja rakkauden kesänä 2018 perjantain osalta loppuunmyyty ja lauantainakin lähes tulkoon samoin. Siinä missä viime vuonna alkuillasta esiintyneet yhtyeen saivat soittaa muutamille kymmenille ihmisille, nyt perjantaina Tamperelainen Utu niminen yhtye sai jo melko hyvän kokoisen yleisön taidettaan kuuntelemaan.
Utu on hienon kuuloinen hybridi erilaisia musiikkityylejä ja vahvaa laulamista ja tunnetta, myös erilaista teknologiaa muun muassa loopereita käytetään tyylikkäästi. Utu nojaa myös vahvasti perinteeseen ja kansanmusiikkiin mutta tuo kaiken silti tähän päivään. Hieno ja tyylikäs avaus, hienolle ja tyylikkäälle festarille.
Voimakas päällä ollut sadekuuro loi lisää tunnelmaa, vaikkakin toi järjestäjille hieman sydämen tykytyksiä miten terassilavan pressukatos kestää. Hyvin kesti, niin kuin kaikki muutkin viikonlopun järjestelyt, esimerkiksi viimevuoden kaltaisia ajoittaisia miksaus ongelmia ei esiintynyt millään kuulemallani keikalla.
Seuraavaksi siirryin katsomaan sisälle päälavalle Tanskalais-Suomalaista Liimaa. En tiedä olisiko Liiman pitänyt soittaa myöhemmin illalla, koska tarpeettoman kova volyymi ja yhtyeen ekotrippailu eivät puhutelleen juuri festarointiin totuttelemassa olevia korviani ja silmiäni. Life is dangerous on tästä huolimatta todella kova biisi ja haluaisinkin että yhtye keskittyisi hillitympään ja tyylikkäämpään livepreesenssiin josta on paljon näytteitä esimerkiksi youtubessa. Ystäväni on jonkin sortin 4ad levy-yhtiö fani ja oli suorastaan järkyttynyt kuullessaan yhtyeen levyttävän kyseiselle lafkalle, voimia hänelle.
Seuraavaksi siirryin takaisin, nyt jo täpötäydelle terassilavalle, jossa settiään aloitteli punkjatsiksikin kutsuttu trio, Mopo. Mopo svengaa, groovaa, bilettää ja viihdyttää. Jos jazz tuntuu vaikealta tai jopa elitistiseltä musiikilta, aloita moposta. Kun seurasin saksofonisti Linda Fredriksson työskentelyä, hänen välillä puhaltaessa kahteenkin foniin samaan aikaan, ei voinut välttyä ajatukselta että pitää kyllä naisen olla fyysisesti kovassa kunnossa. Mopon keikka itselle kyllä koko festarien top nelosessa.
Suurin syy miksi UT perjantai oli loppuunmyyty löytyi varmasti seuraavaksi päälavalta, eli Vesta.
Ennakkoon en oikein osannut odottaa mitään koska Lohtulauseita levy oli itselle pienehkö pettymys ja tämän lisäksi olin kuullut esimerkiksi hieman raakilemaisesta Tampereen Pakkahuoneen keikasta.
Ehkäpä tästä johtuen aluksi seurasin keikkaa läheltä miksauspöytää, enkä päässyt kunnolla tunnelmaan, onneksi kuitenkin siirryin pian melko eteen, koska siitä lähtien Vesta otti minut tiukkaan, mutta hellään syleilyynsä.
Sun katu, Pelkään, Turvallista sotaa, Lohtulauseita, siinä joitakin todella hienon keikan kohokohtia. Selkeästi soittamalla yhteen liimautunut yhtye soitti todella väkevästi ja mieleen tuli väkisin kuinka vaatimaton liveyhtye Pmmp oli. Pmmp ei livenä koskaan tehnyt oikeutusta Jori Sjööroossin sävellyksille. Tälläisestä livebändistä voi Vestan tuotanto kumppani Sjöörooskin olla ylpeä. Itselle Vesta tuntuu aidolta, musiikkia ja sen tekemistä ja esittämistä rakastavalta nuorelta naiselta. Jos Vestassa on toisinaan jotain naivia, niin eikö meissä kaikissa tuossa iässä? Innolla kyllä odotan minkälaiseksi Vestan ura ja tuotanto muotoutuu, ei tälläistä lahjakkuutta joka kulman takaa vastaan tule.
Seuraavaksi sitten taas terassilavalle joka oli nyt jo aivan ääriään myöden täynnä. Kynnet sortui Liiman tavoin tarpeettoman kovaan äänen voimakkuuteen, tai sitten olen vain liian vanha enkä ymmärrä. Mieleen tuli jotenkin miten yksi kaikkien aikojen Suomalaisyhtye Plain ride alkoi tiettyjen yhteyksien jälkeen kuullostamaan liikaa Circle yhtyeeltä ja lakkasi kiinnostamasta minua. Samalla logiikalla Kynnet kuullosti Teksti-tv 666:delta, mikä ei todellakaan ole mielestäni Kynsien alkuperäinen idea. Kaipasin haahuilevia nyansseja, nyt Teemu Tannerin johtama yhtye oli soundillisesti puuroa ja lavapreesenssiltään jotain käsittämätöntä ei mihinkään nojaavaa rock&roll kukkoilu unelmaa. No kukin tyylillään ja monet ilmeisesti tykkäs, itse pidin eniten hampurilaisesta jonka nautin niiden biisien aikana joita oli pakko kuunnella. Teemulle terveisiä, tee yksin lisää c-kasetteja Kynnet nimellä, ne toimii.
Lähdinkin heti kun vain pystyin Skatepool lavalle, jossa performanssiaan esitti Norjalainen Sturle dogsland.
Ehkä hieman jo yhdelle päivälle tarpeeksi saaneilla korvilla, tämä Norjalaisduo toi mieleen Björkistä innostuneen, blackmetallia soittavan Jouko Turkan. Tavallaan jotain mielenkiintoista yhtyeessä oli, mutta niin oudolta kun se saattaa kuullostaa olisin toivonut sekopäisempää menoa. Lisäksi biisit erottuivat lopulta melko vähän toisistaan.
Päätin etukäteen että säästelen itseäni seuraavalle päivälle ja sivuutan melko hiljattain näkemäni Litku Klementin. Sen verran Litkua bändeineen kuitenkin kuuntelin että totesin myös heidän soundaavan hyvältä ja ehdin kuulemaan että bändiä oli jotenkin kaltoin kohdeltu edellisenä päivänä Pori Jazzissa, joka kuulemma tapahtumana täten oli perseestä. Mutta sitten kotiin latautumaan lauantain koitoksiin