Arhangelskista, tuosta nykyään pohjoisen Venäjän Euroopan puolella olevista kaupungeista suurimmasta, pärähtää! Tai pärähti lujaa vuonna 1982. Tietenkin asiat oli alkanu vyöryä jo kohti vääjämätöntä lopputulosta aiemmin, mutta -82 tuli päivänvaloon Oblatšnyj Kraj. Bändin syntyhistoria on sympaattinen: sähkömies Sergej Bogajev alkoi kaikessa rauhassa kasailla kotiinsa pikkuhiljaa äänityslaitteistoa kaikkien mahdollisten tarvittavien efektien kera. Liittolaiset tähän projektiin löytyi parista rappunaapurista. Niin sitten Bogajevin kotioloissa aloitti Oblatšnyj Kraj tekemään villiä yhdistelmää raskasta rockia, lajityypille poikkeuksellisen vapaasti ja psykedeelisesti seilaavia Nikolaj Lysovskin kiippareita, kansanmusavaikutteita, sulaa hulluutta ja ennen kaikkea Oleg Rautkinin hervottoman överiksi jatkuvalla syötöllä äityvää laulua. Rautkin paukutti siinä sivussa bändille rummutkin. Paikoittain pumppu saavuttaa jopa esiasteen Finntrollin sittemmin huippuunsa hiomasta kansanmusiikki/humppametallista, mutta ilman sitä bläkkistä.
Ei mikään pieni saavutus, ainakaan kahdesta isosta syystä: ensinnäkin koko Neuvostoliitossa oli siihen aikaan muutama tyyppi, jotka pystyi tekemään hyvänlaatuista nauhotusjälkeä. Ennen perestrojkavuosia moni iso ja suosittukin bändi kärsi pahoista ongelmista nauhoituslaadussa. Mutta sähkömies pohjoisen perämettästä teki homman ite kohtalaisilla tuloksilla. Toinen syy on se, että -82 rockmusiikki oli niin undergroundia, että sitä ei vielä oltu ehditty edes kunnolla vainota valtion toimesta, ja etenkin raskaamman rockin saralla tekijöitä oli jotakuinkin yhtä vähän koko maassa kuin kunnon nauhoitusmahdollisuuksia. Sittemmin tunnetuista raskaammista neuvostorokkareista Ария (Arija) perustettiin vasta -85 ja sekin lähinnä soitti toisintoo NWOBHM:sta; Чёрный Кофе (Tšornyj Kofe) ei ollut vielä lähelläkään alottamista, eikä sittenkään tuloksilla juhlittu; Круиз (Kruiz) oli ehtinyt kylläkin jo aloittaa, mutta myös köykäisen kasarikliseisesti; Алиса (Alisa) odotteli myös tulevansa perustetuksi uuden aallon bändiksi, joka sitten kehittyi raskaampaa rokkia soittamaan.
En osannu päättää kumman kahdesta bändin ekasta levystä otan hehkutukseen, joten otin molemmat! Ensimmäinen, nimellä Облачный Край I (Тайны леса) (Oblatšnyj Kraj I (Tayni Lesa = Metsän salaisuudet)) on kahdesta ensimmäisestä suorempi levy. Bändi mätkii hardrokkiaan kosketinsoitinten velloessa meren aaltojen lailla ja Rautkinin huudon jyrätessä kaiken alleen. Biisit ottaa tämän tästä kummallisia käänteitä. Vaikkapa Архангельский рок-н-ролл (Arhangelskij rok-n-roll = Arhangelskilainen rokkenroll) on hauska esimerkki tästä. Lisää hauskoja hetkiä koetaan esimerkiksi kuudennessa biisissä У могилы друга (U mogily druga = Ystävän haudalla), joka kulkee balladina, kunnes puolessa välissä Rautkin alkaa taas karjua biisiä maanrakoon ja enää ei tiedä missä hengessä menehtynyttä ystävää muistellaan. Albumin viimeinen biisi enteilee tulevan toisen levyn outoilua.
Kakkoslevy, Облачный Край II – Сельхозрок (Oblatšnyj Kraj II – Selhozrok = Maatalousrock) on vähintään yhtä hieno, mutta triplasti hämmentävämpi pläjäys. Biisien ei enää tarvi edes koittaa noudattaa mitään rakennetta, puolet mistä 
tahansa biisistä voi olla joko studiokeskustelua ja insideläpille naureskelua, avaruusefektejä tai käsittämättömiä osioita toisensa perään. Ja jos ekan levyn biisit onkin kuulostaneet tekstillisesti vaan hiukan oudoilta, on toka sitten ihan omissa sfääreissään. Parhaita paloja kun on mm. psykedeelisen kansanmusiikkipaatoksellisesti tanssittava Сегодня веселье у божьих коровок (Segodnja veselje u božih korovok = Tänään iloitsevat leppäkertut), ja pari yli 9-minuuttista all-out-trippiä Сажай корнеплоды, выращивай лук! (Sažaj korneplody, vyrašivaj luk! = Istuta juureksia, kasvata sipulia!), joka heittelee päättömiä liplatuksia kehiin aina ehtiessään ja Песня молодого агронома (Pesnja molodogo agronoma = Nuoren agronomin laulu), joka sisältää täysin perusteettoman kolmeminuuttisen synapiipitysintron, eikä meno selkiinny sitä pysyvästi missään kohti, vaikka onkin enemmän tai vähemmän rehellistä hardrockia.
Bändistä löyty myös hieno livepätkä, jolla etenkin Oleg Rautkinin laulumania hipoo sfäärejä. Sittemmin bändi alkoi ottaa enemmän yhteiskunnallisesti kantaaottavaa linjaa, teki vielä monta levyä, mutta ikinä saavuttamatta kahden ekan sulaa sekopäisyyttä, joskin ikinä sitä myöskään täysin menettämättä. Eiköhän siinä ois jo tarpeeks tarinaa tälle päivälle.
Rappukaverukset:
Sergej Bogajev – kitara, basso, musa & lyriikat, siellä täällä vokaalit
Oleg Rautkin – rummut, vokaalit
Nikolaj Lysovskij – kiipparit
Vladimir Budnik – yhen raidan vox
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.