Acid Mothers Temple Family compilation – Do Whatever You Want, Don’t Do Whatever You Don’t Want!! (2002)

Acid Mothers Temple & the Melting Paraiso Underground Freak Out on vähän turhankin tuottelias japanilainen musiikkikollektiivi, jolla on aina oleva jonkunsorttinen erikoispaikka mun musahyllyssä. Kyseistä porukkaa johtaa pääasiallisesti kitaristina toimiva Kawabata Makoto ja lähtökohtasina vaikutteina alunperin on proge, Karleheinz Stockhausen ja krauttis. Kollektiivi soittaa lukuisissa eri muunnelmissa, joissa ainoona vakiojäsenenä on Kawabata. Vuosien saatossa porukka on myös tehny yhteistyötä mm. brittiläisen psykeprogebändi Gongin, saksalaisen krauttisbändi Guru Gurun ja useemman japanilaisen undergroundbändin kanssa.

Kyseessä oleva boksi kattaa valtaosan kollektiivin päähaaroista tai ainakin niitten variaatioista, eli operoidaan laajasti psykedeelisen musiikin eri osa-alueilla. Psykedeelistä rockia, noiserockia, ihan vaan psykejamittelua, happofolkkia, ambienttia, lähes noisee ja jotakuinkin kaikkee muuta sinnepäin, mitä vaan voi ihminen haluta kuulla ja soittaa sillä musiikin kvarttaalilla. Ykköslevy koostuu tunnin kestävästä vedosta bändin mahdollisesti kovimmasta ja tunnetuimmasta vakiorallista nimeltä Pink Lady Lemonade, jonka tietänee jokainen meistä onnekkaista, jotka on todistanu bändin olemassaoloo lavalla. Kakkoslevy tarjoilee monennäköisiä kollektiivin suojatteja ja kavereita, joista mainittavimpina entisen Boredoms- ja Zeni Geva-kitaristin ja nykyisen Acid Mothers-jäsenen Tabata Mitsurun osallistuminen, biisi Seikazoku-triolta, jossa rummuissa soittaa Ruinsin Tatsuya Yoshida ja joka toimii Acid Mothers SWR:n edeltäjäkokoonpanona, ja useemman esiintymän pitkäaikasta Acid Mothers-vakiobasisti Tsuyama Atsushia. Ja vielä kolmoslevyllä seittemän biisiä eri projekteja, joissa kaikissa mukana Kawabata Makoto, mm. yks soolobiisi ja yks duobiisi japanilaisen noisemusiikko Masonnan (tällä kertaa Space Machine-nimen takana) kanssa.

Työnsarkaa siis kuuntelussa riittää, niin faneille kun ensikertalaisillekin. Biiseistä noin puolet on ennen (ja ilmeisesti muualla) julkasemattomia. Kirkkain helmi on väkisin jo mainittu tunnin versio Pink Lady Lemonadesta, mutta tälläsellä kattauksella ei juuri mettään voi mennä. Ähky kyllä tulee. Kollektiivin yliaktiivisen levyttämisen takia nää kolme levyä (etenkin ensimmäinen ja kolmas) lienee kattavin yksittäinen julkasu Kawabata Makoton erisorttisia levytyksiä. En suosittele. Pakotan.

Vapaalla jalalla:
Koko kollektiivi ja huomattava määrä muuta satunnaista hyvin valittua kilistelijää