Pelottaako jazzfuusio? Miljoonat erilaiset kosketinsoittimet kikkailee ja huutaa tiluliluaan, nauhaton basso hönkii ympäriinsä, rumpali onnistuu jotenkin hipelöimään kaikkia rumpusetin osia samaan aikaan lyömättä yhtäkään niistä, saksofoni luikertelee tähän soppaan ja taas sopasta ulos, riffi tulee, riffi menee, biisit on niin hienostuneen monimutkasia, että matkapahoinvointilääkkeen käyttö on alireagointia, ja lopuks jää kuitenkin fiilis, että vaikka kaikki maailman pommit just räjäytettiin kerralla, niin mitään ei tapahtunu. Mua ainaki monesti pelottaa. Ja Alphonse Mouzoniakin tais pelottaa jo vuonna 1975.
Mutta tällä levyllä tapahtuu. Levyn kaheksasta biisistä tasan yks on yli viisminuuttinen. Jotain kertoo myös se, että levyltä löytyy biisit nimeltä Carbon Dioxide, Ascorbic Acid ja Nitroglycerine. Monin paikoin tulee mieleen ennemminkin saman aikakauden rockmeno, kuten vaikka Deep Purple tai jopa Black Sabbath, mutta Mind Transplantin riffit on ehkä vielä rankasevampia.
Mouzon on säveltäny kaikki albumin rallit, paukuttaa kannuja niinku hullu, soittaa näköjään vielä sähköpianookin ja yhden synasoolon ja laulaa sillon kun se on tarpeen, eli levyn hengähdystauossa nimeltä Some of the Things People Do, joka on jo lähellä R&B:tä. Yks tekijä, joka erottaa myös Mind Transplantin valtaosasta muita fuusiolevyjä, on Tommy Bolin kitaranvarressa. Tommy soitteli ensin erinäkösissä rockbändeissä ja pääty jonkun ihmeen kautta soittaan parilla fuusiolevyllä. Ja sitten Bolin siirty soittamaan Deep Purpleen.
Joten, jos kuulut siihen väestönosaan, joka yleensä lopettaa fuusiolevyjen kuuntelun jotakuinkin kolmannen biisin alkupuolella, niin Mind Transplant on fuusioo sulle.
Etuajo-oikeutetulla tiellä:
Alphonse Mouzon – rummut, vokaalit, syna, urut, sähköpiano
Tommy Bolin – kitara
Jay Graydon – kitara, syna
Lee Ritenour – kitara
Jerry Peters – sähköpiano, urut
Henry Davis – basso
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.