Jazz + funk + highlife + psykedelia + afrikkalainen kuorolaulu ja rytmit ≈ Afrobeat
Afrobeat ≈ Fela Kuti
Fela Kuti = Visionääri ja kuuluisa lainsuojaton
Ja koska Fela oli mitä oli, niin ei jääny afrobeat-levyjen tekeminen yhteen tai kahteen, vaan parhaassa rykäisyssä tuli kolmessa vuodessa parisenkymmentä lättyä. Ei mikään huono saavutus. Ja vielä kun huteja tuli todella harvoin. Mutta näistä lähtökohdista afrobeatia on ollu aika vaikee tehdä enää Felan jälkeen. Monet, mm. Felan pitkäaikanen vakiotrumpetisti Tunde Williams, vielä pitkäaikasempi baritonifonisti Lekan Animashaun ja Seun Kuti Felalta perityn Egypt 80-bändin kanssa, kaatuu (sikäli kun on kaatuakseen) just siihen, että tehään samaa kamaa ku Fela, mutta siitä vaan puuttuu Felan palo ja paatos ja sooloilun särmä. Felan vanhempi poika Femi taas on koittanu vähän viedä afrobeatia eteenpäin esimerkiks lyhentämällä biisejä, ja päätyykin kuulostamaan kärsimättömille ihmisille tehdyltä, radioystävällisemmältä ja lievästi karnevalisoidulta versiolta Felan biisien introista, vuvuzelat vaan puuttuu. Ei siis täysin tavoita tätä kuulijaa. Sitten meillä on vaikkapa Lágbájá, ymmärtääkseni kotimaassaan Nigeriassa suurta suosioo nauttiva naamaripää-afrobiittaaja, joka sekottaa tansittavia ja jopa hiphopahtavia konerytmejä musaansa. Ja sehän ei ryppyotsaselle valkoihoselle mzungulle uppoo. Mulle afrobeat on elinvoimasta musiikkia, mutta näistä useemmista jää semmonen maku suuhun, että vahingossa tai tahallaan on onnistuttu vaan himmentämään sen liekkiä.
Vaikka jo aiemmin mainituista kukaan ei oo täysin huono, niin on vaikee keksiä syytä, jonka takia kuuntelisin mielummin niitä kun ite Felaa. Sitten on Dele Sosimi. Delehän soitti 70-luvun lopulla/80-luvun alussa Felan Egypt 80-taustabändissä ja oli niitä harvoja, joitten kanssa Fela suostu jakamaan kosketinsoittajan pestin. Tästä matka jatku Felan pojan Femin kanssa yhteisprojektiin, jossa Dele hoiti orkestraatiota ja bändin koulutusta ja muutenkin bändinjohtajan hommia.
No niin. Asiaan. Turbulent Times, Dele Sosimin eka omalla nimellä julkastu albumi. Joojoo, lähtökohta on se afrobeat, mutta keskivertasta voimakkaammat jazzfibat ja jopa freejazz-vaikutteinen soundi, jolla Dele tuo jotain uutta ja toimivaa lisää afrobeatiin. Afrobeat-elementeistä vähemmällä painolla on kuorolaulu, pitkät paasavat vokaaliosuudet, massiiviset perkussio-osastot ja yli 10-minuuttiset jamit, mutta kaikki muu mistä afrobeatissä tykkäät on paikoillaan. Tai se kai riippuu siitä, mitä afrobeatiltä haluat. Rumpali Feyi Akinwumi pitää tosiaan vapaampaa poljentoo, joka lennättää bändin korkeelle. Delen soitanta on luonnollisesti Felan kulmikasta tyyliä pehmeempää, soljuvampaa ja, no, teknisesti parempaa (mistä itessään ei tuu pisteitä). Dele käyttää syvää, rentouttavaa ääntään säästellen ja simppelisti, ei edes jokaisessa biisissä, eikä tosiaan päädy Fela-tyyppisiin luennointeihin. Sooloja levyllä tarjoillaan runsaasti – viimestä biisiä lukuunottamatta vähintään kaks per biisi ja perkussionistia lukuunottamatta kuullaan vähintään yks soolo kaikilta soittajilta. Messevimmän soolon titteli menee toisen biisin, nimeltään Gbedu 1, trumpettisoololle, asialla Byron Wallen. Soolo on kaikista lähimpänä freejazzia, mitä levyltä löytyy. Lähtö on upee ja Freddie Hubbard kuuluu omaan korvaan kivasti vaikutteena, mutta ei liikaa. Jos Turbulent Timesilta pitää löytää jotain huonoo, niin levy lähtee niin kovaa kahdella ekalla raidalla, että niihin sfääreihin ei enää nousta. Mutta ei sieltä kauas tiputakaan.
Tsädäm:
Dele Sosimi – kiipparit, laulu
Feyi Akinwunmi – rummut
Femi Elias – basso
Kunle Olasoju – kitara, taustalaulu
Richard Ajileye – perkussiot
Byron Wallen – trumpetti, flyygelitorvi
Linus Bewley – tenorifoni
Justin Thurgur – vetopasuuna
Tony Kofi – baritonifoni
Eki Gbinigie – taustalaulu
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.