Mikä on raskaampaa kun Deep Purple, muinaisempaa kun Black Sabbath, hillittömämpää kun Zeppeliini, yksinkertasesti ajelee kaikki Claptonin jutut sata-nolla ja millä on yhtä paljon tekemistä bluesin kanssa ku Jimin kovimmilla feedbackmeteleillä?
Vastaus ei oo nimekkäin viime vuoden kuopatuista, äskettäin lusikkansa nurkkaan heittäny Alphonse Mouzon, vaan japanilaisen Flower Travellin’ Bandin Satori. Koko albumin mitan bändi luukuttaa 70-lukulaisen raskasta rockia vahvan psykefiltterin läpi kitarasoundin kiemurrellessa niinku täys pesällinen käärmeitä. Bändin tummanpuhuvaa ja jumittavaa soundia on haukuttu/ylistetty jopa varhaiseks kehitysvaiheeks doom metallin historiassa. Soittajien improvisaatiorakkaus kuuluu voimakkaasti ja välillä eksytään universumin laidan yli, mutta sitä kannattelevia norsuja kannattelevat kilpikonnat kiidättää kyllä pian joukkiomme takasin tähän aikaan. Tai silloseen nelkytviis vuotta takaseen. Ja sitten laulaja Joe Yamanaka kompastuu huuliharppuun ja alkaa soittaa sitä, ja hetkeks Kalifornia vallottaa huoneen. Satorin biisejä ei oo nimetty muuta kun antamalla niille osanumerot I-V. Tiukinta vääntöö tarjoillaan kakkososassa. Nelosessa löytyy mainittu huuliharppu ja vitososa lopettelee vahvasti.
Satori on kyseisen bändikyhäelmän periaatteessa melkein eka levy. Bändikyhäelmän, koska jäseniltä löytyy erinäköstä historiaa muista projekteista jo ennen Flower Travellin’ Bandia. Periaatteessa, koska vuotta aiemmin julkastu ykköslevy sisälsi käytännössä vaan nykymittapuulla mitattuna standardien covereita. Melkein, koska niin ikään vuotta Satoria aikasemmin Flower Travellin’ Band-jäsenistä kitaristi ja vokalisti julkas Kuni Kawachi-nimisen heebon kanssa yhteistyönä Kirikyogen-levyn, joka on sittemmin kreditoitu Kawachille ja Flower Travelling Bandille ja toimii mielenkiintosena kurkistuksena bändin soundin kehittymiseen.
Mestariteoksensa Satorin jälkeen seuraavana vuonna bändi julkaisi levyn Made in Japan, joka ei mitenkään voinu pärjätä Satorille ja sisälsi Satorin III:sta osasta uudelleen tehdyn version nimellä Hiroshima. Konkkaronkalta tuli sillä haavaa vielä yks levy, Make Up, joka on puoliks live ja puoliks studiolätty ja sisältänee puhtainta bluesfibasta kamaa mitä bändi ikinä teki, mutta mm. myös messevän 24-minuttisen livevedon Hiroshima-biisistä eli Satori III:sta. Tätä levyä seuras yhtyeen liukeneminen palasiks, kunnes yli 30 vuoden päästä bändi päätti tehä comebacki.
Mitä ite teit Japanissa vuonna -71?
Mandoliinimiehet:
Joe Yamanaka – vox, huuliharppu
Hideki Ishima – kitara
Jun Kozuki – basso
George Wada – rummut
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.