Joe Harriott syntyi 1928 Kingstonissa Jamaikalla. Äitinsä kuoltua Joe kävi nunnien pitämää Alpha Cottage Schoolia, jonka koulubändissä soitti aikain saatossa mm. Tommy McCook, Don Drummond ja monet muut ton ajan legendaarisiks muodostuneet jamaikalaissoittajat. Siellä Joe opiskeli klarinetinsoittoa. Klarinetista Harriott siirty tenori- ja baritonifoniin, kunnes vakiinnutti soittimekseen alttofonin. Koulun jälkeen Joe soitteli fonia joka tilaisuuden tullen esimerkiksi tanssibändeissä. Seuraava luonnollinen kehitysvaihe siihen maailmanaikaan alttofonistille oli Charlie Parkerin jäljittely. Harriott halusi laajentaa musiikillisia soittopiirejään ja matkusti Eurooppaan ja jäi asumaan ja soittelemaan Lontooseen.
Harriottin eka levytys liiderinä oli -54. Siitä lähtien hän levytti ja keikkaili kiitettävää tahtia. Vuoden -58 heinäkuussa Joe Harriott Quintet soitti vakipaikalla Lontoon Marquee Clubilla launtai- ja sunnuntai-iltasin. Elokuun loppupuolella Joe lyyhisty stagelle ja kiidätettiin sairaalaan. Keuhkopussitulehdus, keuhkotulehdus ja sitä rataa. Seuras kolmen ja puolen kuukauden sairaalalepo, jonka aikana Harriott visioi tulevaa linjaansa ja totesi, että standardien veivaaminen saa jäädä taka-alalle.
Alkoi free form-periaatteen soveltaminen. Tästä ensimmäinen taidonnäyte on levy nimeltä Free Form. Kaikki kahdeksan kappaletta on Harriottin käsialaa. Lätty lähtee liikkeelle nopeetemposella Formationilla, jota seuraa rauhallisemmalla tempolla Coda, joka alkaa vasta puolivälin kohdalla osottaa maltillisia merkkejä vapaammasta muodosta. A-puoli täydentyy vielä toisella biisiparilla, joista toinen on nopeempi- ja toinen hitaampitemponen. En tiedä kuinka suunniteltu veto on ollu, mutta a-puolen kaikki neljä rallia sisältää rumpusoolon. B-puolella meno jatkuu tasasen vahvana. Monien kappaleiden pohja kuulostaa pätevältä bebopilta, mutta soolot ottaa vapaita käänteitä. Calypso Sketches toimii kakkospuolen ykkösvetona calypsovivahteillaan ja flyygelitorvisti Shake Keanen sordiinosoololla. Myös b-puolen joka kappale sisältää ainakin pienimuotosen rumpusoolon. Eli joka biisissä kolisee.
Tän albumin takia Joe Harriottia voidaan oikeutetusti kutsua Euroopan ensimmäiseks (joskaan ei syntyjään eurooppalaiseks) freejazzariks. Verrattuna lähimpään rapakon takaseen vertailukohtaan eli Ornette Colemaniin, Free Formilla soitto on kollektiivisempaa. Yhtälailla molempien kappaleissa on sävellettyjä osia, joitten väliin soittajat tiputtelee vapaita soolojaan. Kuuluiskohan siinä sitten liidereitten lähtökohtaerot: jamakalainen ska vs. amerikkalainen blues.
Joe Harriott ei ikinä hylänny perinteisempää, suorempaa jazzia ja standardeja, mutta myöhempien aikojen saavutusten luetteloon kuuluu kaks vuotta myöhemmin levytetty Abstract, joka niin ikään kuuluu varhaisiin unohdettuihin freejazzlevyihin. Sitä seuras vielä yks vapaata ilmasua suosiva levy, Movement, joka oli lähes puoliks freejazzia ja puoliks suorempaa jazzia. Musiikillista ilmasuaan laajentamaan pyrkiny Harriott levytti myös vuonna -66 Indo-Jazz Suite-nimisen levyn, jolla esittäjänä oli The Joe Harriott and John Mayer Double Quintet eli Joe Harriott oman kvintettinsä kanssa ja intialainen säveltäjä-viulisti John Mayer oman kvintettinsä kanssa. Kyseessä oli kait ensimmäinen jazzia ja intialaista musiikkia selvästi yhdistelly levy. Näin ollen sitä vois myös sanoo jollain mittarilla maailman ensimmäiseks fuusiojazzlevyks. Muuan John McLaughlin oli viis vuotta myöhässä.
Vain tänään!:
Joe Harriott – alttofoni
Shake Keane – trumpetti, flyygelitorvi
Pat Smythe – piano
Coleridge Goode – basso
Phil Seamen – rummut
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.