Ronald Theodore Kirk syntyi vuonna 1935. 2-vuotiaana hän sokeutui kohtalokkaan lääketieteellisen virheen seurauksena, josta historia valtaosaksi vaikenee. Kirk osoitti jo pienestä pitäen taipumusta tööttäillä erinäköisillä ja -kokoisilla torvilla. Miehen tavaramerkiks tuli soittaa paria-kolmee saksofonia samaan aikaan ja käyttää lukuisia erilaisia puhaltimia, joista merkittävimpinä vois mainita suoran alttofonin lempinimeltä Stritch ja modatun saxellon nimeltä Manzello. Kirk tuli soittaneeks mm. Quincy Jonesin, Roy Haynesin ja Charles Minguksen bändeissä, mutta tykkäs eniten soittaa liiderin roolissa. Suosittelen kattomaan myös sedän livevetoja, ne on ensiluokkasta sekä viihdettä että taidetta.
Kuten albumin nimi antaa ymmärtää, unimaailma näyttelee suurta osaa tässä teoksessa ja unet onkin aina vaikuttanu Ronaldiin. Yhden unen seurauksena vaihto mies nimestään kahden konsonantin paikkaa ja tuloksena oli Roland. Toinen uni johti siihen että sankarimme omaksui lisänimen Rahsaan.
The Case of the 3 Sided Dream in Audio Color on sokeen miehen tekemä vastine surrealistiselle elokuvalle ja noin kahdeskymmenes Kirkin soololevy. Kolmepuolinen tässä tapauksessa tarkottaa, että albumi julkastiin alunperin tuplavinyylinä, jonka kolme puolta koosti albumin ja neljäs oli tyhjä. Tai olihan sen neljännen lopussa pikkupätkä puhetta. Hidden track vuonna 1975. Jazzlevyllä. Kelaa sitä.
Täydellinen albumi The Case of the 3 Sided Dream in Audio Color ei missään tapauksessa oo. Mutta jotain mitä en oo kuullu vastaavalta ajalta. Tai jazzissa muutenkaan. Jazzlevyjen vahvuus ja heikkoushan kun on, että ne kuulostaa aina jazzilta. Niin tässäkin tapauksessa jazz kuulostaa edelleen jazzilta, mutta väliin on ängetty ihmeellisiä äänipätkiä hevosten laukasta efektoituun puheeseen. Lisää unenomaisuutta tuo albumin rakenne: periaatteessa se sisältää vaan kuus varsinaista biisiä, joista kaks on jazzstandardeja, yks blueskipale ja loput itse taiteilijan käsialaa. Näitten kuuden biisin ja utusten lyhyitten unipätkien jälkeen neljä jo esiintyneistä biiseistä tulee uudestaan eri sovituksina ja lähestulkoon käänteisessä järjestyksessä eli albumi loppuu jotakuinkin siihen mistä alkokin. Toistan itseäni: ratkasu, jota ei liian usein kohtaa. Jaksan aina ihmetellä, että biiseistä Freaks for the Festivalia on tajunnu ilmeisesti sämplätä vaan Beastie Boys. Biisi on meinaan sellasta protohiphoppia, ettei ees sämpläys ois tarpeen, kun antais vaan biisin rullata ja höpöttäis päälle. Mitä muuten Rahsaan tekeekin ekalla vedolla kyseisestä biisistä.
Syylliset:
Rahsaan Roland Kirk: tenorifoni, klarinetti, poikkihuilu, trumpetti, sovitus
Pat Patrick: baritonifoni
Hilton Ruiz, Richard Tee: koskettimet
Arthur Jenkins: koskettimet, sovitus
Cornell Dupree, Keith Loving, Hugh McCracken: kitara
Francisco Centeno, Metathias Pearson, Bill Salter: basso
Sonny Brown, Steve Gadd, John Goldsmith: rummut
Lawrence Killian: congat
Ralph MacDonald: congat, lyömäsoittimet
William Eaton: sovitus