Kitaramusiikkia kansalle. Ei ehkä ihan klassisimmassa mielessä. Stephan Wittweristä on ylipäätään hankala löytää mitään messevää biografiaa, joka selkeyttäisi sedän taustaa, muuta kun että kyseessä on Sveitsissä syntynyt kitaristi, jonka ensimmäinen levytys lienee julkaistu -76 ja sen jälkeen julkaisutahti on ollu aikas tasasen harva. En siis tunne tuotantoo mitenkään laajasti.
World of Strings on helpointa iskee vapaan improvisaation-lätkän alle, mutta se ei jotenkin tee oikeutta tälle tapaukselle. Levy kun kuulostaa lähinnä avantjazzin ja modernin klassisen välimuodolta, mutta soolokitaralla improttuna. Levy on nauhoitettu Wittwerin synnyinkaupungissa Zürichissä Susan Wyss Galleriassa vuonna 1989. Koko levy on yksi parhaita sooloimprolevyjä, mitä oon ikinä kuullu. Wittwer tutkii kitaraa ja siitä lähteviä ääniä kaikilta mahdollisilta kanteilta, myös efektien läpi. Heti ensimmäinen biisi, The Rite of String, on aivan loistavaa kilkatusta, jossa kitara kuulostaa melkein massiiviselta kaiutetulta kirkonkellolta, joka vyöryy mäkeä alas, kunnes Wittwer polkasee särön päälle ja mekkaloi aikansa. Seuraava raita rullaakin sitten kaikessa rauhassa reilun 23 minuuttia mietiskelevää kitaranräpellystä kadoten puolivälin kohdalla jonnekin bluesin syvään suohon. Kolmas ralli, nimeltään Death Jazz, onkin sitten lähinnä särön läpi tykitettyjä riffejä ja vingutusta. Loppupuolella Wittwer vielä vaihtaa puhtaalle soundille ja kuulostaa hetken äkillisen loppunsa pöpilässä kohtaavalta entisaikojen kantrisankarilta.
World of Strings on soittamisen, äänen ja lukemattomien tunnelmien juhlaa, jonka olemassaolo on enemmän kuin oikeutettu loputtomien improlevyjen seassa, koska se on vaan niin järkyttävän hyvä.
Iskussa:
Stephan Wittwer – kitara
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.