Blogin virallisen musasedän listan näet tästä, mutta tässä sen toveriksi toinen katsaus viime vuoteen. 2021 oli itselleni täyteläinen musiikkivuosi ja tämän listan kasaaminen oli erittäin vaikeaa. Jätin Devin Townsendin uuden julkaisun pois suosiolla koska koen, että tutkimusmatka sen saloihin on vielä täysin kesken.
1. White Void: Anti
Borgnagarista ja muusta kokeellisemmasta norjametelistä tutut naamat julkaisivat levyn erinomaista 70-luvun psykedeliaa ja varhais-heavyä. Meiningistä tulee hetkittäin mieleen myös Ghost. Lyriikat sukeltavat Camuksen absurdismiin. Erinomainen levy, toivottavasti ei jää vain sivuprojektiksi.
2. Mastodon: Hushed and Grim
Massiivinen julkaisu täydellistää The Hunterista alkaneen helpommin lähestyttävän Mastodonin aikakauden. Levyn voi pistää soimaan oikeastaan mistä kohtaa vain ja aina tulee hyvää musiikkia. Teardrinker on luultavasti bändin tarttuvin hittikappale koskaan, mutta niin popiksi ei olla menty etteikö siihenkin oltaisi saatu ujutettua bassosooloa tuomaan väriä elämään. Saa nähdä alkaako seuraavasta levystä taas uusi matka uuteen musiikilliseen suuntaan.
3. Iron Maiden: Senjutsu
Nämä hevipapat ovat mielestäni edelleen lajinsa kuninkaita. Uusi levy on saanut paljon kritiikkiä pitkistä viipyilevistä kappaleista ja hitaista temmoista. Mielestäni levy on mukavampaa ottaa sellaisena kuin se on, eikä sellaisena, kuin se ei ole. Nuoret miehet laukkasivat sotatantereella väkivaltaiseen kuolemaan, mutta ikääntynyt Maiden katsoo kuolemaan lähempää, melankolisemmin eikä kiirehdi. Vahva levy ja askel oikeaan suuntaan The Book of Soulsin jälkeen.
4. Jesse Markin: NOIR
Markinin debyytti oli helpommin lähestyttävä hittikimara. Tämä levy vaati pari pyöräytystä enemmän, mutta on ehkä vielä edeltäjäänsä vahvempi. En tiedä (vielä) miten tämän julkaisun rikkonaisemmat kappaleet toimivat livenä, mutta studioversiot ovat ainakin lajinsa parhaimmistoa, mikä se laji sitten lieneekään. Levyllä yhdistyy saumattomasti elementtejä monista musiikillisista suuntauksista.
5. Idän voima: Lännen venus
Vanhan ajan kitaramusiikkia. Levyn sävellykset ovat ensiluokkaisia ja soundit erittäin miellyttävää lämmintä kehräystä. Lyriikat tukevat levyn muuta tunnelmaa hyvin. Levyn nostalgisessa kotimaan maisemassa väijyy ripaus David Lynchiä.
6. Gojira: Fortitude
Gojiran helpoimmin avautuva julkaisu. Hyvää jyristelyä alusta loppuun, mutta bändin korkeimpiin huippuihin ei mielestäni aivan päästä. Kappaleissa on tällä kertaa mietitty selvästi myös keikkasoittoa ja moni biisi lähtee lavalla varmasti uudenlaiseen (raskaaseen) lentoon.
7. Portico Quartet: Monument
En ymmärrä jatsista mitään, enkä tiedä onko tämä levy jatsia. Jos sovitaan, että se on jatsia, niin hyvää sellaista! Osittain hidasta sunnuntaiaamun tunnelmointia, osittain yöautoilumusiikkia.
8. Khemmis: Deceiver
Tämä ei temmannut mukaan yhtä tehokkaasti, kuin bändin edellinen albumi, mutta jokainen toisto sai levyn kuulostamaan askeleen verran paremmalta. Hyvää perinneheviä jossa on mukana maltillisia örinöitä ilmaisua laajentamassa.
9. Richard Dawson & Circle: Henki
Iron Maidenia ja ehkä ripaus Amorphistakin, mutta vedetty Circlen shamaani-filtterin läpi. Lopputuloksessa tonttu-ukot hyppivät varsin mukaansatempaavasti. Jotkut kummallisteluosuudet ovat mielestäni turhan pitkiä, mutta vahvimmat hetket ovat erittäin vahvoja.
10. Neøv: Picture of a Good Life
Sujuvaa indie-rokkaamista isolla soundilla. Etenkin kaksi ensimmäistä kappaletta toimii erittäin hyvin. Levy ei ihan pidä samaa tasoa yllä, mutta vahva teos siitä huolimatta.
Tsekkaa myös nämä:
Zombi: Liquid Crystal: Ei yhtä hyvä kuin edeltäjänsä, mutta toimiva soundtrack maailmanloppuun tämäkin.
Esa Holopainen: Silver Lake: Amorphis-miehen kevyempi rock-levy. Ammattimaista ja raikasta jälkeä.
Leprous: Aphelion: Tunneprogen kuninkaat jatkavat pätevää työskentelyä.
Tribulation: Where Gloom Becomes Sound: Bändistä tulee vähän What We Do In The Shadows -fibat, mutta sävellyskynä on terävä.
Dead Astronauts: Silhouettes: Missing Person on yksi 2021 vuonna kuulokkeissani eniten soineita biisejä.
Subterranean Masquerade: Mountain Fever: Kekseliästä progea. Vivahteikasta ja yllättävää.
John Carpenter: Lost Themes III: Klassikko kauhuelokuva ilman kuvaa. Paljon täydellisesti valittuja soundeja.
Impure Wilhelmina: Antidote: Vahvaa jyräämistä, mutta tunnelma on niin negatiivinen, että ei tätä usein jaksa.
Arppa: Kinovalon alla: edeltäjäänsä parempi ja huolitellumpi. Jäin silti kaipaamaan Juhanin kaltaista mukaansa tempaavaa rock-biisiä.
Between The Buried And Me: Colors II: Keskittymisvaikeusmusiikkia parhaimmillaan. Vaikea kuitenkaan erotella bändin edellisistä julkaisuista suuntaan tai toiseen.
Thy Catafalque: Vadak: Persoonallinen ja vivahteikas julkaisu. En ehtinyt tarpeeksi tutustua, mutta tulee varmasti soitettua tätä myöhemminkin.