Olen osin jäävi arvioimaan tämmöistä musiikkia, koska sydämessäni on liian iso kohta shoegazelle. Vahvistimet täysillä, isoja kaikuja, säröjä, delaytä ja kenkiintujoittelua, voiko mennä metsään? Ei voi.
Neiti Olgassa on kovasti myös muuta, jonka ajattelen johtuvan suomen kielestä, joka johdattelee myös melodioita ja rytmejä erilailla kuin lajityypin emokieli englanti. Myös ranskan kieltä on kenkiintuijottelussa käytetty, ainakin Cocteun Twins tekee niin joissain biiseissään. Neiti Olga käyttää ranskaa yhden kappaleen säkeistöissä ja homma mielestäni toimii.
Shoegazen tehokeinonahan on se, että sanoista saa joko huonosti selvää tai sitten ei ollenkaan. Minä, Aina -levyllä teksteistä saa välillä selvää ja välillä ei, jos keskittyy niin melko hyvin. Tästä syystä 100 kappaleen cd-painos on varsin suositeltava lisä musiikin rinnalle, koska se sisältää tekstivihkosen.
Lyriikat ovat varsin hyvää tasoa. Runonomaiset tekstit sopivat tämän tyyppisen musiikin tunnelmaan. Joukossa on myös ihan hauskoja ja koskettaviakin ajatuksia, kuten vaikka aamulla kiviportailla viereen istuvasta armosta. Kappaleesta tulee oikeasti varsin lohdullinen ja rauhoittava olo, sekä musiikkinsa että sanomansa puolesta.
Kyllä Neiti Olga, joka siis on yhtyeen, ei artistinimi, on lajityypin merkkiteokset Slowdivestä, My bloody valentinesta ja juurikin vaikka Coctaun twinsistä alkaen kuunnellut. Tästä huolimatta se onnistuu kuulostamaan paitsi itseltään, myös varsin raikkaalta juuri tässä ajassa. Kovin paljoa tälläistä ei kyllä suomen kielellä ole tehty, Wilman Claudiusta ja Suurta valkeaa sekä Radio supernovan Tähtiin – albumeja lukuun ottamatta. Joten ihan tästäkin syystä tämä helsinkiläisyhtye on varsin tervetullut tulokas kotimaamme indiekentälle. Aion kyllä mennä tarkistamaan livenä yhtyeen heti, kun tämä koroilu loppuu.