Kuuntelupäiväkirja viikko 19

Camarón – La Leyenda del Tiempo 4,5
Vuosi -79, flamencolaulumestari Camarón de la Isla, flamencomuusikkoja ja jopa jazzfuusiotunnelmointia, kuitenkaan hukkaamatta oikeestaan ikinä flamencon pohjavirettä. Camarónin laulu on muuten kans ihanan allout ja lähellä itämaista tykitystä. Puolet biiseistä on muuten Federico García Lorcan vanhoista tekeleistä versioita eikä Camarón oo ite tehny yhtään. Silti kova meno.

Dramophone – Urban Ritual 4
Kyllä nää suomalaiset rajajazzarit osaa. Tällä kertaa tuntemattomat kuuluisuudet pohjaa jazziin mutta luo kovin elokuvallista tunnelmaa (vaikkei se mikään genre oikeesti ookkaan) ja sotkee sinne sopivan huurusta spoken wordiakin. Kadonneita smaragdeja.

Harmaa Hurtta – Kohti Ääretöntä 3
Onnistuu tekemään suomalaisen version kantrilevystä myös siinä että epäonnistuu tekemään juurikaan mitään kiinnostavaa.

Oasis – Definitely Maybe 4
Kyllä taas voi kerran melkein jo lukita näkemyksen että tänkin sittemmin ison bändin eka lätty oli se kovin. Vaikkei mun lemppari todennäkösesti. Mutta ei oteta Oasikselta mitään pois bändin populaarimusiikin merkittävästä historiasta osallisena Inspiral Carpetsin roudaamiseen.

Sibelius: Kullervo 4,5
Oikeestaan vois olla melkein Sibeliuksen kadonnu sinfonia. Pituutta, massiivisuutta ja skaalaa on sen verran paljon. Löytyy myös kuoroo ja solistilaulajia. Ihanata!

Vapaa – Vapaa 3
Vapaa on hyvin pitkälti nimensä mukanen joukko unholaan jääneitä taiteilijoita. Kaikki on sallittua – mikä tahansa soitin, vinkulelut, huuto tai mitä millon mieleen tuleekin – paitsi asioitten turhaa järkeistäminen.