(ei edusta toimituksen viallista kantaa)
Koskinen, Samae – Vol. 1 3,5
Merkityksessä ”eka soololevy”. Joku tässä sooloilussa viä odottaa lopullista kypsymistä. Sen joko syynä tai oireena on kautta linjan lainatekstit (mm. Röyhkää).
Koskinen, Samae – Kuuluuko, Kuuntelen 3,5
Tykkään ku Samae on ny tehny ite tekstinsä. Ne on hetkittäin oikein kivasti elämänmakusia ja muutakin kun vaan mökki-ja-koivu- tai mulla-menee-huonosti-tavalla. Ja tahallaan tai tahattomasti tarjoilee illuminatinbongausta. En vaan oo ite kiinnostunu siitä että tekstien tarvis jotenkin olla kannustavia tai motivoivia. Musa on jees ja tekee jopa pieniä taidepyrähdyksiä. Blaablaablaa, tykkään.
Koskinen, Samae – Hyvä Päivä 3
Hyvä päivä ei oo ikinä ollu suuri inspiraationlähde.
Lehtonen, Jussi – Move On 3,5
Eli siis rumpali Lehtosen liidaama kvintetti tekee hyvän suorituksen ns. modernin perusjazzin genressä eli pitkälti -40-60-lukujen jazzjuttuja hyödyntäen yleensä rakenteet lähes kliseisti kasassa ja tehden samalla hallittuja rypistyksiä raivokkaampiin hetken häivähdyksiin. Taas siis yks todiste siitä että jazz on keskimäärin kovempaa livenä.
Public Enemy – It Takes a Nation of Millions to Hole Us Back 4
Tottakai aika on syöny tätä vihollista mutta paljon tehtiin oikein jo sillon ja monessa asiassa sais nykyräppärit itsetutkistella. Esim toi sämpläyspuolen antaa-mennä-asenne.
Public Enemy – Fear of a Black Planet 4
Julistuksellisuutta on vähän pehmennetty tai se on pehmentyny kun Chuck D:ltä on viety tilaa ja jaettu joko Flava Flaville tai edelleen ihanalla leikkaa-ja-liimaa-mentaliteetilla tehdyille sämpläysilotteluille. Vähän niinku askel eteenpäin vaikka keskiössä ei on nyt Public Enemy eikä se maailma jota aiemmin on kommentoitu.
The Triffids – Field of Glass 4
Ja taas hyvä ep sekoomis- ja riippuvuuskertomuksineen.
The Triffids – Born Sandy Devotional 4,5
En tiedä osasko kukaan odottaa että nää aussit hyppää huipusti lukusilla hienoilla ratkasuilla sovitettuun täydelliseen häröpoppiin. Harva bändi tekee levyn joka soundaa monimuotosesti yhtenäiseltä ja potkii samalla omassa lajissaan hetkellisesti päähän ainakin Nick Cavee, Bruce Sprinsteeniä ja isoo osaa eepisistä balladeista.
The Triffids – In the Pines 4
Triffids ei oo missään kohti osannu kauheen suoraa albumimittasta linjaa ja nyt ollaan entistä enemmän hajallaan. Pikkulaitteistolla farmilla nauhotettu lätty on vaikka intiimi, pahaenteisen hillitty, täysin huoleton tai latotanssia lainanumeroilla ja sijaislaulajilla. Upeeta.
Zola Jesus – Taiga 3
Keksii hyvän, vähän hämärän synapopbiisin ja käyttää sitä koko levyn.
Zorn, John – Redbird 3
Yks ensimmäisistä Zornin aiemman kauden hypyistä klassiseen musiikkiin. Nyt tekele on minimalismia, eikä siinä sykkivässä Reich/Glass-kategoriassa jota nimitykseltä ehkä olettaa, vaan tämmöstä epäzornmaista seisahtuneen äärimmäispelkistettyä. Ensin vajaan 10 minuutin raita joka on sävelletty vain ja ainoastaan bassorummulle ja onkin käytännössä hypnoottista ambienttia. Toinen raita on 40-minuuttinen nimibiisi joka kvartetille ja toistaa sitkeesti kamaripysähtyneisyyttään tai sitten on vaan pitkä ikidejavu.