Kuuntelupäiväkirja viikko 45

2Pac – R U Still Down? (Remember Me) 2,5
Postyymiä pukkaa. Jotain hyvääkin tänne on haudattu mutta on kohtuutonta et löytääkseen sen täytyy kaivaa melkein kaks tuntia.

Black Sabbath – Vol. 4 3
Keksii varmaan vahingossa ja näin ollen pitkälti syyntakeettomana aikuisrockin.

Martikainen, Jarkko – Usko 4
Seuraavan sukupolven Ismo Alanko. Siltä se alkaa tuntua. Ja samalla oli vähän etuajassa ehkä näitten soolojensa kanssa osuakseen sittemmin tulleitten vastaavien kultasuoneen. Teksteiltään ollaan pitkälti novellialueilla ja useemmin kun ei käsitellään jotain uskon puolta. Ehkä. Uskoisin. Edukseen toimii myös että musa on viety selkeesti folkkiin päin YUPn rockista.

Modest Mouse – Strangers to Ourselves 4
Oon fani joten pisteytys on yläkanttiin. Mitään todellista kehitystä ei oo tapahtunu mahdollisesti 2000-luvun taitteen jälkeen jollon kammettiin välimatkaa alkupäiväin midwest emo-juurille. Omassa lajissaan eli filosofisesti masentuneessa lievän ahdistuksen ajamassa indiessä (vaikkei se mikään genre ookkaan) on Brock & kumppanit edelleen kärkee. Harvat kokeilut, kuten Pistol-biisin hiphopfibat tai hetkellinen polkapoljento, on parhaimmillaan vaan jees ja heikoimmillaan ei toimi. Ehkä hiiri on tullu elämänsä päähän tai ainakaan se ei opi vanhana uusia temppuja mutta sen tuttu seura rauhottaa maailman pyörteissä.

The Only Ones – The Only Ones 4
Jotta punk ois entistä vaikeemmin niputettavissa yksinkertasesti niin on meillä The Only Ones. Tekeminen on isosti powerpop ja lukusia ei-vaan-kliseiset-kolme-sointua-ratkasuita tulee liukuhihnalta vastaan. Perrettin vokaalit on myös ihanaa muminaa.

The Only Ones – Even Serpents Shine 4
Napsu lisää biisinkirjotukseen ja napsu pois monimuotosesta sovitustyöstä vaikkei laadusta.

The Only Ones – Baby’s Got a Gun 3
Pari ihan kärkipään bändin biisiä ja paljon tyhjäkäyntiä. Ei ihan loistelias loppu bändin varsinaisille albumeille.

Pariisin Kevät – Jossain On Tie Ulos 2
Ei kuolema mä en vaa jaksa ton Tuunelan mössötystä. Bändi ois viä ihan kelvollisen lattee.

Porcupine Tree – The Incident 2,5
Vaikken oo mikää Steven Wilson-fanipoika nii siltä löytyy ihan tarpeeks perusteltuja syitä odottaa näiltä jätkältä jotain. Mitä tossa viiden vartin aikana just tapahtu? Eikö oikeesti mitään?

Swan, Astrid – Poverina 3,5
Ei taaskaan mitään uutta mut oon tykästyny Astridin tekemisiin kaikkine kevyine jazz- ja kamarimusavaikutteineen. Noin joka toinen kerta meinaan varauksetta hehkuttaa tän lätyn upeutta. Tää ei ollu se kerta.