Itse en kykene koostamaan laajaa ”vuoden levyt”-listaa kuten Musasetä. Vuoden aikana tuli kyllä kuunneltua merkittävä määrä itselle ihan uutta musaa, mutta harmillisen harvoin aivoihini jäi mitään pysyvää jälkeä. Syynä tähän ei luultavasti ole musiikin huonous. Päinvastoin. Hyvää musiikkia tuntuu olevan nykyaikaisten ATK-laitteiden avulla saatavilla niin paljon ja niin helposti että huomaan kärsiväni runsauden pulasta. Ei enää riitä että musiikki on hyvää. Oikeastaan sopivalla tavalla huono musiikki jää paremmin mieleen.
En kuitenkaan aio listata huonoa musaa. Tässä joitakin musajuttuja jotka onnistuivat hätkähdyttämään hyvyydellään vuonna 2017.
Mac DeMarco – This Old Dog
Mac Demarco oli jäänyt itseltä huomaamatta mutta sitten satuin törmäämään tähän uuteen levyyn joka sitten osuikin lujaa johonkin sopukkaan sisimmässäni. Jokin tässä alakuloisessa, mutta silti hyväntuulisessa juurevien kitarasoundien ja epävireisten syntikoiden analogisen hajuisessa psykedeliasopassa on äärimmäisen miellyttävää. Mac DeMarco on hieman hullu DIY-nero joka soittaa kaikki soittimet itse ja koko homma on oikeastaan yhtä vitsiä mutta silti syvällistä runoa.
Mielestäni tällä levyllä on ainoastaan hyviä biisejä jotka vieläpä muodostavat eheän kokonaisuuden. Eikö tämä siis ole yksi vuoden 2017 levyistä? Kyllä minun mielestäni.
Levyn ja samalla koko vuoden paras biisi on One Another jonka mainio musavideo myös kiteyttää edellä kuvailtua hulluutta ja pöhköyttä. Katso video tästä!
Wilcon keikka Porin Jazzeilla
Vuoden toinen musiikillinen ikimuisto muodostui Wilcon keikalla Porin Jazzeilla. Missasin katkerasti Wilcon edellisen Suomen-vierailun Tampereen pakkahuoneella, mutta onneksi bändi tuli seitsemän vuoden jälkeen takaisin.
Odotukset olivat korkealla koska Wilcoa on kehuttu äärimmäisen kovaksi livebändiksi. Usein jos odotukset ovat korkealla, joutuu pettymään todellisuuden kohdatessa. Wilcon kohdalla ei näin käynyt vaan omat paatuneen muusikinkuuntelijan leukani loksahtivat pahan kerran siihen havaintoon, että todellisuus on todellakin joskus taruakin ihmeellisempää. Keskivertokeikalla puoli tuntia on se raja jolloin alkaa hermostuttaa eikä jaksaisi enää seistä väkijoukossa vaikka bändi olisi hyväkin. Wilco soitti muistaakseni yli kaksi tuntia ja itse seisoin vesisateessa eikä tehnyt hetkeäkään mieli häippästä.
Litku Klemetti
Litkusta puhutaan nykyään jo ehkä ärsyttävyyteenkin saakka joka paikassa ja hän esiintyy suunnilleen kaikilla festareilla ensi kesänä. Kaikki haluavat osansa Litkusta. Näin ei kuitenkaan ole käynyt ilman syytä eikä ansiotta, sillä toden totta Litku Klemetti on eittämättömän kovatasoinen artisti! Seuraavassa erittelemme perusteet tähän väitteeseen.
1. Hän on taitava muusikko. Litkun laulamisesta kuulee, että resursseja on vaikka mihin. Soitto kulkee sujuvasti niin koskettimilla, kitaralla kuin balalaikallakin. Sävellyksissä riittää melodista ja harmonista kekseliäisyyttä sekä sanoituksissa mielikuvitusta.
2. Hänellä on oikea asenne. Sopivasti punkkia ja sekopäisyyttä. Vaikka teknistä kapasiteettia piisaakin, Litku ei pane liikaa painoa sille, vaan vetää kaasu pohjassa pelotta mutkiin.
Boy Bablon musavideo
Vuoden hellyttävin musiikkitapaus on Boy Pablo. Nämä Norjalaiset teinipojat ovat tehneet hämmästyttävän laadukasta poppia valloittavan vilpittömällä ja rennolla otteella. Kun katsoo Everytime-musiikkivideota tulee pakostakin hyvälle tuulelle. Nämä jätkät eivät yritä liikaa vaan ovat videolla juuri niin höhlän näköisiä kun sattuvat olemaan. Ja sekös on mahtavaa! Erityismaininta videon lopussa näkyvälle koiralle.
Whitney
Whitneyn Light Upon the Lake on oikeasti vuoden 2016 levyjä, mutta itse löysin bändin vasta tänä vuonna ja laitan sen tälle listalle. Kyseessä on aivan älyttömän hyvä levy joka kuulostaa soundillisesti siltä että se olisi voitu äänittää 70-luvulla. Bändin soitto on todella taidokasta ja sävelkieli rikasta kuin mikäkin. Ja ne biisit! Golden Days on suorastaan historiallisen hyvä biisi. Olen kuunnellut sen varmaan miljoona kertaa tämän vuoden aikana. Whitney aiheuttaa kylmiä väreitä mikä on harvinaista nykypäivän minulle.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.