En tiedä onko Italo-Disco juuri nyt muodikasta, tuskin. Toisaalta luulen myös että se ei koskaan ole poistunutkaan muodista. Puhuin itseni juuri pussiin, spagettipussiin. Pastahan on ihanaa, jopa gluteiiniton pasta, siksi on tullut aika joko kerrata tai esitellä harrastuneisuudesta riippuen muutamia ihania Italo-disco biisejä.
Mike Edward – Beat of my heart (1983)
Itselläni varsinainen nitkahdus tapahtui kun törmäsin Annen Aerojumppaa lp-levyyn nro.2 ja löysin Mike Edwardsin Kappaleen Beat of my heart. Tasaisesti nakuttava rumpukone, todella kämäistä syntikkaa, lakonista laulua hieman huonosti lausutulla Englannilla, mutta tarttuva kertsi ja hienovaraista nyanssien vaihtelua. Normaalille Italolle tyypillinen nostatus ja iloisuus on poissa. Kertakaikkisen valloittava biisi.
Alan Ross – The last wall (1986)
Seuraava Italo klassikko, Alan Rossin The last wall on lähempänä perinteistä Italoa mutta pysyttelee silti jälleen itseäni miellyttävässä kaihossa. Ensinnäkin Kosketin melodiat ovat luokkaa A1. Lisäksi kappaletta ryhdittää mukavasti komppaavat kevyesti tukkahevahtavat särökitarat. Kertosäe on erittäin tarttuva ja konepajateollisuus väliosa ennen viimeistä kertsiä kruunaa kappaleen. Kermaa korville ja Parmankinkkua pitsalle.
Ken Laszlo – Hey hey guy (1984)
Seuraava biisi on sitten genren ehdottomia klassikoita. Ken Laszlon Hey hey guy. Ken Laszlohan on yksi Italon keskeisimmistä pioneereistä ja tehnyt musiikkia monilla eri nimillä. Jos kiinnostaa tutustua noihin aliaksiin niin häntä käsittelevällä wikipedia sivulla on aiheesta laaja luettelo. Kannattaa tarkistaa myös Hey hey guy biisistä tehty usa remix joka on sekin kultaa. Syntikka arpeggio, myös pieni kaiho, mutta silti toiveikkuus, kruunattuna tarttuvilla tyttytytyttydyyyydy lallatuksilla. Ihminen ei voi enempää Italialaiselta pyytää.
Hypnosis – Droid (Automatic piano) (1987)
Zyx levy-yhtiö on julkaissut peräti 28 disco aiheista kokoelmaa ja näistä monet käsittelee nimenomaan Italodiscoa. Noista kokoelmista ensimmäiseltä löytyy ihastuttavan avaruudellinen instrumenttaali Hypnosis kokoonpanon Droid (automatic piano). Biisin pianot tuo mieleen Pet shop boyssin hienon Introspective albumin. Krauttimaisesti junnaava poljento sen sijaan voisi olla jopa kotimaista Aavikko yhtyettä. Tämä on sitä kuuluisaa `autoilumusaa` parhaimillaan, mutta muista pitää silti viipperät päällä, koska taivaalta sataa parmesaania.
Mr Flagio – Take a chance (1983)
Mr Flagio on kahden singlen ihme. Näitä vain muutaman singlen tehneitä kokoonpanoja riittää kyllä myös Italodiskossa. Singleistä ensimmäinen, Take a chance on Hypnosis yhtyeen Droidin tavoin rytmillisesti junnaavuuteen pohjautuvaa tavaraa. Henkilökohtaisesti en ole suuri vocooderin ystävä mutta tässä kappaleessa se toimii varsinkin kun se vuorottelee ei käsitellyn ja enemmän mustaan diskoon nojaavan laulun kanssa. Melodiahan jää jälleen päähän kuin neljänjuuston pitsasta valkoisille puuvillahousuille valunut rasvatahra.
Fred Ventura – The Years (go by) (1985)
Fred Ventura niminen kaveri on keikkaillut jonkun verran ihan näihin päiviin saakka. Taisi olla jopa muutama vuosi sitten Flow festivaaleilla. Valitettavasti vanheneminen ei tässäkään lajityypissä hirveän hyvää artistille ja liveshowlle tee, mutta ei siitä sen enempää. Onneksi meillä on tallenteet ja tällä kertaa niistä nostetaan se paras Fredin biisi framille eli The Years (go by). Makuasia onko maxisingle vai seiskatuumainen äänite parempi versio biisistä, yhtä kaikki, molemmat ovat kovia.