Buzhold – What it meant? 4,5/5

with Ei kommentteja

Virolainen Buzhold oli taas pelottava esimerkki siitä miten nykyaikana, jolloin suoratoistot puskee ilmoille tuhansia musiikkikappaleita lähes tulkoon joka sekunti, itselle oikeasti toimivat jutut saattaakin jäädä huomaamatta. Täysin sattumalta huomasin että Buzhold niminen yhtye on tulossa Tampereelle eli kotikaupunkiini keikalle. (Pyynikin Aikamatkat 29.6.2024)

Toki olin seurannut Instagramissa yhtyettä, jonkin saman henkisen suomalaisyhtyekytköksen kautta, mutta musiikkiin perehtyminen oli jäänyt. 

Sitten itse albumiin. Levy starttaa biisillä Why so gloomy?, joka voisi olla vaikka rakastamaani Black twigiä tai jotain muuta 2000-lukulaista Englannin kielistä Suomi-indietä, Vaikkapa Big wave riderssiä. Hetkellisesti laulajan ääni muistuttaa jopa Anssi 8000:ta. 

Levyn edetessä käy kuitenkin melko heti selvästi, että tämä ei ole mitään lainelautailupoppia.

Toisella raidalla, Decode vokaalit ovat jo puhdasta Seattlea, itse musiikissa on kuitenkin myös Shoegazea ja dreampophenkisiä heleitä kitaroita.

Vokalistin suoritukset ovat kauttaaltaan levyllä ilahduttavan monipuolista kuultavaa, kaikki Amerikan kulta-ajan indiet on kuultavissa, mutta jälleen kun ollaan Euroopassa, niin mukana on joku lisämauste joka miellyttään Musasetää kovasti, ottamatta Evan Dandoilta mitään pois.

Läpeensä laadukkaan levyn tähtihetkiä on ehdottomasti biisikaksikko Gon-En ja Morlort. Joista ensin mainittu on pitkiä sooloja sisältävä voimaslovari. Kitaroiden volumella leikkiminen on toimiva tehokeino. Viimeksi olen tämän tyyppisestä biisistä nauttinut urakalla Tamperelaisen Torrances yhtyeen Other birds -kappaleen yhteydessä. 

Morlort onkin sitten puhdasta Helmettiä, Basso rämisee ihanasti ja Rummut napauttelee välillä todella kireäkalvoista pikkutomia joka kuullostaa lähes blokilta. Vokaalit jälleen Seatlee ja kitaroissa pyörii Flanger tai Phaser tai kumpikin.

Niin ysäriä ja sehän vaan kelpaa. 

Eipä tämä tästä loppuakaan kohden Beach boyssiksi muutu, vaan synkkenee mikäli mahdollista vielä lisää ja Fuzz saa edelleen kyytiä. 

Levy on ehkä biisimateriaaliltaan hieman nokkapainotteinen, mutta vain sen verran että täydet viisi tähteä vähenee puolella moldolla.

Jännästi tämmöinen kama ei tunnu kesällä auringon paisteella masentavalta, vaan päin vastoin, tunnelmaa nostattavalta. Toivon ja aavistan, että tunnelma on sekä katossa, että lattiassa myös yhtyeen Helsingin, Tampereen ja Jyväskylän kattavalla Suomen visiitillä.