Kuuntelupäiväkirja viikko 18

Iskra 1903 – Buzz Soundtrack 3
Jo kertaalleen varastoihin unohtunut vapaaimprosoundträkki Michael Grogsbyn vuoden 1971 elokuvaan! No oikeestaan mitään suurta ei ois ehkä menetetty jos Buzz Soundtrack oiskin jääny sinne. Trio kitara-basso-pasuuna tosiaan vapaasti haahuilee kaikissa trion mahdollistamissa koostumuksessa aina sooloista asti ja iloksemme täyden cdn verran eli ihan liikaa. Jälkipolvia kehottaisin kuuntelemaan lähinnä Derek Baileyn kitarat.

Megadeth – Peace Sells… But Who’s Buying? 3,5
Jos tää on Dave Mustainen vastaus Metallicalle niin sitten ollaan pari napsua popimmassa muotissa, löysemmillä riffeillä, kiinnostuneempana vauhdista ja askeleen arkirealistisemmassa lyriikassa jos se on jotenkin mahdollista. I Ain’t Superstitious on ihan hauska metallimuodossa koska se on vanha bluussi. Metallimusan historian kannalta kiva että tämmönenkin variaatio on olemassa.

Megadeth – Rust in Peace 3
On sitä huonompaakin poppia kuultu.

Modest Mouse – The Lonesome Crowded West 4,5
Saapu tähän maailmaan just sopivasti ysäriemon jälkiaallokossa ja indierockin orastaessa. Näin jälkipolville jäi aika täydellinen mikstuura rupua ja sydämen vereslihaa. Isaac Brockin lyriikat vois hyötyä siitä että ne ois paremmin kuuluvissa. Viis varttia on aina vähän liian rajoilla mutta en mä noista biiseistä ottais ees pois kun ehkä jonkun lyhyen eikä se vaikuta tilanteeseen. Niin hyvin Modest Mouse käyttää pitempienkin biisien kestot vaikka sitten leijumiseen jos ei kaasu pohjassa mennä.

Monk, Thelonius – Underground 4
Monk on muutenkin lähes kautta linjan hyvää kamaa ja se pätee myös näihin Columbia-lättyihin. Monkin hauska pianon tapailu on aina ilahduttavaa kuunneltavaa. On bändikin iskussa ja koko trion/kvartetin soolotkin ilahduttaa kuolevaista kuulijaa. Laulaja Jon Hendricks liittyy myös joukkoon In Walked Budilla mutta ei onneks vie liikaa tiilaa touhusta.

Rammstein – Herzeleid 3,5
Rammstein voittaa paljon ehkä sillä että se on kovin vähän industrial ja takoo vaan tiukkaa riffiä. Tai ehkä saksallaan jossa on ei-natiiveille just sopivasti mystiikkaa. Ehkä myös sillä että Till Lindemannin laulu on persoonallisempaa ja kunnollisempaa kun genren monet mutisijaräksyttäjät. Ehkä silläkin että Seemann on niin messevä biisi.

Rammstein – Mutter 3
Pientä pintaremonttia kohti stadionkelposuutta. Eli vielä pääosin peruspätevä vaikka pikkusäröjä onkin hiottu raivolla. Aina myös hämmentävää kuinka bändin kasvaessa tyhjäkäynnin määrä lisääntyy.

Rollins, Sonny – The Bridge 3,5
Rollinsin Silta on viittaus Williamsburgin siltaan New Yorkissa jolla Sonny reenaili kolmisen vuotta käsittämättömät tuntimäärät pitäen samalla taukoo vähän kaikesta muusta. Ite levy on ihan kiinnostava koska Rollinsin takana on vaan rummut-basso-kitara-trio ja kaikille löytyy sen mukasesti tilaa. Mitään uutta ja ihmeellistä ei bändi tee mutta boppaa varsin pätevästi. Lievä pettymys että vaan kaks kuudesta biisistä on originaaleja.