Clipse – Lord Willin’ 4
Neptunes-tuotanto tekee tästä väkevän lätyn jos vaan jaksaa kuunnella Pharrellin huuteluita erinäisissä koukuissa. Clipsen räppärit on hyviä vaikka teemallisesti tylsiä. Räpuhoo, gängstäilyä, pleijerjoumääniä ja ihan aidosti hauskaa sekoilua. Grindin’ on tylsämielisyydessään kakskyt vuotta aikaansa edellä.
Clipse – Hell Hath No Fury 3,5
Jatkaa edellisestä Lord Willin’-levystä. Selkein muuttuja on Neptunesin biiteissä joista nyt puuttuu täysin keveys kun synat murisee ja liplattaa epämääräsesti. Jäin kaipaamaan paisteista svengiä. Ollaan ilmeisesti kylmässä Danten helvetissä.
Cosmobile – Making Do 4,5
Riittää Suomessakin kovia mutta harmillisen nimettömiä tekijöitä. Cosmobile harrastaa perinteistä kitara-basso-rummut-
Madonna – Like a Virgin 3
Sinkkubiisit on just sietorajoilla kulkevaa lallattelua, pääosin muu on sitten vaan tylsää. Tuotanto on kuitenkin onnistunutta niin ajan huomioon ottaen kun myös olemalla sopivan harmitonta. Soulcoveri Love Don’t Live Here Anymore toimii Madonnasta huolimatta ja sen sisällyttäminen levylle alleviivaa aika hienosti sitä mitä kaikkee tältä levyltä puuttuu.
Madonna – True Blue 2,5
Madonna kaiketi koitti kypsyttää musiikkiaan aikuisempaankin makuun. Meni vaan entistä tylsemmäks.
Madonna – Like a Prayer 3
Hyvää monipuolisuutta. Madonna alkaa jo kuulostaa oikeelta musiikilta. Princekin on kairattu mukaan lähinnä olemaan tekemättä mitään.
Robyn – Body Talk 4
Kun Robyn ei keskity olemaan MTV-kamaa niin musa on lähes mahtavaa synadiskohumppaa.
Torn, David – Prezens 4,5
David Torn ei oo valinnu helpon musiikintekemisen tietä vaan on päättäny haahuilla jazzin pimeemmillä improsivukujilla joilla jazzklubitkin on vaan kaukainen haave jota ei ääneen edes mainita. Prezensillä Torn soittaa kitaraa häärätessään sämplerien ja efektilaitevuorien kanssa ja mukana pyristelee Tim Berne alttofonissa, Craig Taborn kiippareissa ja pikkuhäröyksissä ja Tom Rainey rummuissa jota yhdellä raidalla paikkaa Matt Chamberlain. Avausraita AK on ihan parhaita improilevan jazzin raitoja jota oon elämässäni kuullu kun se sykkii niin käsittämättömän hienoihin suuntiin että 9 minuuttia menee siivillä. Seuraava Rest & Unrest hyödyntää spokenwordsamplejä ja rauhottaa tunnelmaa. Eteenpäin mennään Tornin viedessä ja muitten upeesti mukaillessa. Viis varttia kuuluu oikein rattosasti kun Torn keksii kaikkee kummallista ääntä soittimestaan. Yhtäkkiä vaikka kesken jazzhöyryjen polkastaan tapposärö kitaraan. Ja Ever More Other ujuttaa häiriöitä happoseen kapakkajazziin kun taas Miss Place, The Mist…-kappaleen jousikvartetti tulee täydellisen puskista ja jälleen integroituu upeesti kokonaisuuteen.
Kuuntelupäiväkirja viikko 21
on 31.5.2023
with Ei kommentteja