Kuuntelupäiväkirja viikko 22

Alphastone – Stereophonic Pop Art Music 3
Kun vuonna 96 brittirock ja ykstoikkonen avaruusmusa kohtas. Prokkiksen Spacemen 3:stä tutut aivot, Pete Bassman, onneks keskittyy enemmän ykstotiseen avaruuteensa.

Buddha Mind Big Band – In Time 3
Kun kolme suomalaista lyö viisaat päänsä yhteen ja yks on vielä romuperkussiospesialisti ja psyykevaikutteita haetaan jostain Tiibetin paikkeilta niin vois toivoo jotain muuta kun mediaanikolistelua aasialaisrituaalimusan fiboilla.

The Church – Heyday 4
Melkein kaikki 80-luvun musiikin hyvät puolet yksissä jälkipunkkansissa ja vielä hyvin tehtynä. Eikä mitenkään yhtä ja samaa biisiä uudelleen tehden vaan säilyttäen lyyrisen melodisuutensa the Church heiluu popin ja ikuiseen psykedeliaan katoomisen välillä tavalla joka muistuttaa Curee mutta nää australialaiset on vaan pari vuotta edellä evoluutiossa. Ehkä se on vaan se kenguruitten ja koaloitten kanssa kasvaminen joka multa puuttuu mutta ainoo lievä epätäydellisyys on että soisin the Churchin olevan vähän enemmän mollissa. Hitusen liian toiveikasta paikka paikoin.

The Church – Priest = Aura 4,5
Priest = Aura on jotakuinkin fysikaalismusiikalinen vastine sille että seisoo aallonmurtajan päässä matalapaineen noustessa. Musiikin suhteen se tapahtuu hivuttamalla tunnelmallisia synamattoja valloilleen ja maalaamalla kitaralla myrskyjä.
Jokunen biisi välillä on lähempänä taivaan kirkastumista ja aallokon hetkittäistä seestymistä. Tunnin mitta on kerrankin levylle perusteltua.

Cosmic Rough Riders – The Stars Look Different from Down Here 4
Ei jaksa taas ettiä vikaa kun ei semmosta helposti löydy. Niin hyvin kulkee setien powerpop jonka ainakin kuvittelen olevan jenkkiläisestä kulissihymyilystä ihanan kaukana mollipainotteisemmalla soundillaan. Jatkoon.

Dasaev – International Slalom 3,5
2006 ilmesty tämmönen yhden lätyn ihme Venäjältä. Soundimaailma on suomalaisille tutumman Aavikon bittisynajuttuja plus tommosta indiesynapoppia ihan genren hengen mukasia perusvoksuja myöten. Gruuvaa kyllä monesti niin hemmetisti että sois olevan laajemmassa tietosuudessa.

Flogging Molly – Speed of Darkness 3
Bändin ideahan oli todennäkösesti väsyny jo syntyessään koska kelttifolkpunk oli tehty jo vaikkapa Poguesin toimesta aika tyhjentävästi ja siks onkin niin hämmentävää kuinka suhteellisen sujuvasti tätä jollotusta kuuntelee.

Oldfield, Mike – Crises 2
Parikytminuuttinen nimibiisi joka alottaa levyn ei oikeestaan oo biisi ollenkaan vaan raivostuttavan kevyt synavetonen jami jota pätkitään puolivillasilla biisiaihioilla. Sitä seuraa Moonlight Shadow joka on juurikin se radiossa soiva tekele josta en tienny että se on Oldfieldin tuotosta, tietenkin lisätyllä naisvokalistilla. Sitten Oldfield tarjoilee vielä neljä lyhyttä biisiä jotka on laulajasta ja musiikista huolimatta parhaimmillaan siedettävää AORää.

Tony Oxley Alan Davie Duo – The Alan Davie Music Workshop 3
Duo on ainakin lähellä ideaalia vapaan impron jutuissa. Kun mukana on yli kolme sielua niin alkaa olla usein eksponentiaalisesti vaikeempi keskittyä yksittäisiin soittimiin ja hienovarasesta musiikillisesta keskustelusta ja vuorovaikutuksesta tulee kyllä onnistuessaan upeesti sykkivä organismi mutta aivan liian usein vaan tyhjää kolinaa tuottava neuvostotehdas. Oxley paukuttaa perkussioita ja vinguttaa viulua ja Davie leikkii mm. pianolla ja puhaltimilla. Molemmilla on myös käytössä ring modulator jonka efektoinnin on täytyny olla aika uutta ja ihmeellistä kun näitä vetoja nauhoteltiin 1974-75.

Panthers – Things Are Strange 2
Levy alkaa kun mikä tahansa moderni kohkausrocklätty jolla rokataan 75% täysillä sotkien kasapäin vaikutteita. Tätä merkitsettömyyttä bändi pyrkii sittemmin peittämään tiputtamalla tempoo ja syventämällä tunnelmaa. Välillä tuntuu kelkka lähtevän oikeeseen suuntaan mutta se onneks hyvin ajoissa repästään takas oikeille tylsyyden urille. Kohtalo sinetöityy ylipitkillä biiseillä ja levyllä.