Kuuntelupäiväkirja viikko 25

Emilia Elelé – Tänne Palaavat Linnut 3
Emmä ny sanois että tää Ep vielä lupailee suuria mutta ei ois järkyttävä yllätys jos Emilia elelis vielä jossain kohti lähempänä suomalaisen indiefolkin aallonharjaa. En tiedä oisinko sillonkaan vielä tulessa siitä.

Headswim – Flood 2,5
Brittiläisenä versiona grungesta meno on aika laimeeta jälkilöylyä. Muissa viitekehyksissä ollaan vielä asteen tylsemmässä tekemisessä.

Howie B – Music for Babies 3,5
Howie B:n visio konemusasta ei ollu turhan suosioo kalastelevaa. Biitit ei tunnu koskaan olevan kaukana mutta usein häilyy ambientverhon takana. Esiin tullessaan ne saattaa vaan happoilla tai pyristellä todellisuuksien välillä. Se minkä Howie B unohtaa ajottain on ottaa kuulija mukaan seikkailuun.

It’s Immaterial – Life’s Hard And Then You Die 4
Pophienostuneisuutta kuten se vaan 80-luvun Britanniassa osattiin tehdä todella sekalaisin vaikuttein mutta yhtenäiseltä kuulostaen. Pohjavire voi olla vaikka kantria tai kevytjazzia tai lattaria tai ties mitä. Lyriikkapuoli ei vangitse parhaitten ajan bändien tapaan vaikka itse hento laulu toimii oikein kivasti ja hiipuu myös mukavan luontevasti puheeks.

Keijo – Neverending Blues 4
Keijo saattaa hyvinkin olla maailman monipuolisin yhden tempun taitaja. Toisaalta kysehän on bluesjohdannaisesta joten liian eksistentialistiset kysymykset musiikin luonteesta johtaa vaan päätelmään bluesin palikkaolemuksesta. Eli voisin kerrankin vaan keskittyä nauttimaan bluestrippailusta jollasta liian harvoin kuulee. Levyn nimi tosin on vale. Kestoo ei oo kun reilu 50 minuuttia.

Leo Kottke & Mike Gordon – Clone 3,5
Akustisen kitaran suurmestari Kottke ja loputtomasti jamittavan Phishin basisti Gordon kohtaa folkin ja kantrin kaikissa muodoissa. Ja hyvähän siitä tuli.

Kukko, Sakari – Virret 3,5
Kukko plus perustrio ei onneks tyydy vaan soittamaan virsiä vaan myös jamittaa niitä. Oikein mukavaa balladifiilistelyä.

Motor Boys Motor – Motor Boys Motor 4
Punkin kaaosenergia, rockin buugi, bluesin jumitus ja pieni kantrikapakan tuntu lähes ideaalipaketissa. Vaan biisimateriaali jättää välillä toivomisen varaa. Saa silti kaipaamaan 80-luvun musiikin suoraviivasuutta. Kaikki on nykyään niin höttöö.

Rubik – Dada Bandits 4
Rubiikki heiluu ja huojuu ihanan keskittymiskyvyttömästi musiikkinsa kanssa. Jatkuva muuttuva labyrintti kuitenkin selkeissä popkannattimissa ja pystyy myös suoltamaan oikeesti merkityksellisen kuulosta hetkiä. Mewiähän tässä haettiin mutta tulikin onneks Rubik.