Kuuntelupäiväkirja viikko 3

Badly Drawn Boy – The Hour of the Bewilderbeast 3,5
Assosioin jotenkin kummallisesti että tää vois olla Kurt Cobain jos se ois tullu folkpuolelta. Mukana on tietenkin hyvä annos kokeilunhalua ja vuosituhannen taitteen alternativehäröyttä. Joko jää hieman vajaaks tai vaatii vielä enemmän altistumista lyödäkseen kunnolla.

Badly Drawn Boy – Have You Fed the Fish? 3
Nyt ollaan siirrytty debyytin alternativehengestä ehkä enemmän brittipopin lallatukseen mikä ei oo varsinaisesti huonompi valinta, tulos vaan sattuu olemaan napsun huonompi ja/tai tylsempi.

Baker, Chet – Peace 3,5
Jopa näin vuonna 1982 Baker tuntu tekevän pätevää kamaa. Basson ja rumpujen lisäks kvartetti täydentyy tosi kivasti David Friedmanilla soittamassa marimbaa ja vibrafonia ja ne antaa unenomasen ja leijuvan tunnelman koko levylle. Bändi on kautta linjan aika rauhasissa tunnelmissa mutta hyvällä ja kypsällä tavalla. Ei missään nimessä jazzin merkkiteos mutta oikein hyvää kuunneltavaa.

Fog – Ether Teeth 2,5
Löytää tilan tämmöselle aika epämääräselle ehkä folkpohjaselle mutta selkeesti ambientpainotteiselle utuilulle joka ehtii myös lainata esimerkiks hiphopvaikutteita ja vokaalit onnistuu vielä hetkittäin emotuskan pehmoversiossa. Ollakseen yksityiskohdissa näinkin monipuolinen on kokonaisuus yllättävän tylsä enkä ite pääse ainakaan missään kohti kunnolla kelkkaan.

The Police – Synchronicity 3,5
Tää on se lätty jolla Every Breath You Take. Siks oon vähän yllättyny myönteisesti että koko muu levy ei oo sama radioturvallisuutta. Nimibiisi numero yks leikkii hauskasti elektronisilla jutuilla, Mother on esimerkiks ihanasti freudilaisen skitso ja b-puoli onkin sitten jo puoliks reggaedubbia ja kaiken takana on uuden aallon pop. Mikskään tehosuosikiks Synchronicitystä ei oo, se kun kuulostaa kuitenkin vaan wannabe-XTC:ltä mikä on tietenkin epäreilu vaikkakin oikeutettu vertailu kaikilla tavoilla.

Scarlet Youth – Breaking the Patterns 3,5
Ihanan unista kenkiintuijotteluhuurua. Ois täydellistä vaikka pehmo-Twin Peaks-soundtrackille. Jään vähän kaipaamaan jotain omaa (=uutta) kulmaa mutta se on varmasti enemmän mun sotavammaa kun Scarlet Youthin epäonnistumista. High on Skyn äkkifeidaus lopussa melkein jo tekeekin tarvittavan roson.

Wiese, John – Soft Punk 3
Wiese on Soft Punkilla noisettajaks kuulijalle aika kiltti. Hengitystilan lisäks Wiesen metelistä tunnistaa myös pätkiä ihan orgaanisesta musiikista jota ei oo tehty nappeja vääntelemällä. Ja sitten on paljon hyvää muusia. Joka lähinnä valuu toisesta korvasta ulos.