Kuuntelupäiväkirja viikko 33

Alanko, Ismo – Jäätyneitä Lauluja 3,5
Alanko tuntuu sisäistäneen hyvin punkeetoksen ajatuksen siitä että mitä vaan voi ja saa tehdä. Ismo oli jo valmiiks kutkuttavan kimuranttia radiohittien kuuntelijoille joten nyt kun rumpukoneet yhtäkkiä säksättää ja vaikutteita tulee aina indistrialista asti niin voi kuulija kokee olevansa tekemisissä historian taitekohdan kanssa. Tekstit on just oikeessa itsestäänselvyydet-hölynpöly-oivallukset-tasapainossa. Uus teoria: Ismon menestys pohjautuu siihen että se täyttää (täysin tuloksesta riippumatta) Suomessa tietyn musiikkihistoriallisen tyhjiön tyypistä joka lähtee punkista ja tekee näennäisesti ihan mitä vaan sen jälkeen(kin).

Alanko, Ismo – Taiteilijaelämää 2,5
Takoo senastisen uransa ennätyksiä ainakin heikoimman biisimateriaalin ja mielipuolisimman sovituksen osalta. Tekstien hullu-utopia sekä ihastuttaa hetkittäin että vihastuttaa.

Alanko, Ismo – Irti 2
Kahdessa viikossa nollista kasailtu lätty. Ismo itekään ei ollu niin kauheen vakuuttunu.

Butcher, John – The Geometry of Sentiment 4
Butcher on kyllä tekemisillään taas äänimaailmoja kartottavan improvisaation kirkkaimmassa kärjessä. Seittemästä raidasta pari on sinänsä ansiokasta semmosta ikäänkun normaalia saksofonisooloilua soittimen äärirajoilla. Kaks muuta on nauhotettu japanilaisen kivikaivoksen uumenissa ja hyödyntää näin ollen kaikkee tilan kiinnostavaa akustiikkaa. Päätösraita vie saman formaatin äärimmäisyyksiin kun Butcher kaiuttaa soundiaan saksalaisessa käytöstä poistetussa Oberhausenin kaasusäiliössä joka on vaivaset 117 metriä korkee ja halkasija on 68 metriä. Kaiut ja äänen eläminen on jotain toismaailmallista. Näitten lisäks väliin mahtuu vielä kaks improo joissa Butcher hyödyntää elektronista feedbackia jota sitten soittaa ja ohjailee foninsa läpi hyvin kiinnostavilla kiekuroilla. Huh.

Flamin’ Groovies – Flamingo 4
Väärässä paikassa väärään aikaan olemisen mestarit luukutti vuonna 70 täysillä rokkenrollia. Tietenkin Briteissä alettiin kohta keksiä taas sen hauskuus ja muuan Hurriganesinkin rumpali soitti vielä Kalevalassa muodikkaammin progee. Flamin’ Groovies ei myöskään edes koita keksiä mitään uusiks vaan takoo tuttuja kaavoja hyvällä asenteella. B-puolella löytyy kyllä myös vaikkapa bluesvaihde ja She’s Falling Apart muistuttaa vähän Beatlesia joten ikinä Groovies ei ollu ykstotinen yksosaaja bändi ja vielä yhtä biisiä lukuunottamatta omalla matskulla.

Makeba, Miriam – A Promise 3
Eteläafrikkalainen laulajatar on päätyny nyt (1974) Ranskaan asti nauhottelemaan. Nimibiisi jolla ilmeisesti koko lätty on myyty levy-yhtiölle alottaa levyn höttösissä jazzballaditunnelmissa. Sitten Makeba työstää 70-soulia ja afrikkasoulia ihan jees.

Makeba, Miriam – Sangoma 3,5
Täyttä Afrikkaa. Käytännössä siis kuorolaulua ja ajottaisia perkussioita. En muista enää mikä Afrikan kieli tai kielet on kyseessä. Makeba tarjoilee sisäkansivihkosessa kattavat selostukset joka biisin tematiikasta.

Mellencamp, John – Strictly a One-Eyed Jack 4
Kaikki tuntuu väistämättä vanhenevan eikä ikääntyminen aina kohtele niin helläkätisesti kun toivois. Mellencampin ääni on ainakin onneks saanu kyytiä ja miehestä irtoo lähinnä murinaa. Ei sentään semmosta Tom Waits-tyyppistä huru-ukko kellarissa-murinaa mutta kuitenkin sellasta messevää säröö jolla voi uskottavasti kertoo siitä sun tästä mitä tapahtu kauan kauan sitten ja jolla ”mähän sanoin sulle”kin kuulostaa vaan sympaattiselta. Aika jenkkipappatyypillisesti Mellencamp musisoi americanaa vähän tummanpuhuvasti ja tekee sen monen muun tapaan yllättävän hyvin. Vastapainoks ja myyntiä edistämään on sitten kyhäilty kolme biisiä duettona Bruce Springsteenin kanssa joista kaks ekaa ois voinu jättää vaikka jonkun leffasoundtrackin pintapuolisemmin ohikiitäviks anthemeiks.

Pariisin Kevät – Astronautti 3,5
Pari kitaraa leikki pikkukivasti synamattojen päällä. Ei mitenkään henkkoht tärkeetä tai edes kovin kiinnostavaa mutta vois kansa käyttää aikansa huonompaakin musaa kuunnellen. Pariisin Kevät vois ihan hyvin olla semmonen suomalaisen radiomusiikin standardisoija jonka veroseen tekemiseen pitäs yltää mutta josta mielellään sais mennä ylikin.

Stereo MC’s – Supernatural 3
Huvittavan simppeliä jumputusta ja puolianeemista räppiä. Kaikki muu tuntuu melkein vielä simppelimmältä ja aneemisemmalta mutta viihdyttävästi. Kyllähän vaikka Two Horse Town on väkevää heilumisdiskoo.