Kuuntelupäiväkirja viikko 46

Animal Collective – Sung Tongs 4
Mahdollisesti ilmestymisvuoteensa 2004 mennessä kummallisinta musiikkia joka pohjaa akustiseen kitaraan. Kuplivuus ja utusuus tuntuu olevan sukua happoteknolle vaikka folk nousee pintaan. Ja sitten kadotaan syvälle efektipyörteisiin. Freak folk jota tästä käytetään on kyllä aika osuva termi.

Animal Collective – Merriweather Post Pavilion 3,5
Piilottelee nyt tehokkaaseen haahuiluunsa ennemminkin indiepoppia kun folkkia. Totaalisesti hetkestä sekä elämässä, vuorokaudessa että itse musiikissa kiinni kuinka tehokkaasti toimii.

Bina – Bina 3,5
Alkaa vähän hämäävästi afrikkagrooveilevana jazzlauluna mutta osottaa äkkiä monipuolisuutensa käymällä läpi kasan muunkinlaisia ideoita aina vanhakantaseen progereteoiluun asti taipuen niihin oikein hyvin ja kuulostamatta väkinäiseltä. En niin paljon välitä tuloksesta mutta tykkään tekemisestä. Ihan liian vähän tämmöstä kamaa silti Suomesta tullu eli jatkoon ihan jo sillä perusteella.

Freddie Gibbs & Madlib – Piñata 4
Madlibin biiteistä on harvoin mitään valitettavaa eikä oo nytkään. Freddie Gibbs tuntuu aina parodialta gangstaräpistä ja niin nytkin. Mikä siis vois mennä pieleen?

Freddie Gibbs & Madlib – Bandana 4
Ei huuda ihan Piñatan lailla bängeriä ja kokeilla välillä rohkeesti ja välillä kieltäytyy kokeilemasta. Gibbs ois edelleen parempi puolet ajasta kun se vaan olis hiljaa tai sitten sen alituiselle kliseisyydelle voi nauraa vedet silmissä. Tää Freddie & Madlib-yhteistyö on ainakin erilainen kun edellinen. Välillä edukseenkin.

Freddie Gibbs & The Alchemist – Alfredo 4
35 minuuttia on täydellinen maksimikesto Freddie Gibbsille. Voimistuu kokoajan se kuva Gibbsistä että se on räpätessään joko täys viiden tähden viihdesankari tai totaalinen nollaäklötys. Ja Alchemist hoitelee hommansa vähintään todella hyvin tuottajana.

Japan – Tin Drum 4
Jälkipolvien kuten me onneks Japan unohtaa olevansa vaan yks synapopbändi. Touhu on aika impressionistista ja tuntuu enemmän häilyviltä muodoilta ja väreiltä kun vaan tasaselta synapopilta jota toki läpi tullessaan on myös mainiota. Yhtälössä on myös kohtalainen määrä kunnon pilvissä leijailua. Ja jos bändin nimen aasiaviittaus pääsee unohtumaan niin musiikillisia ja lyyrisiä aasianmuisteluita vilisee keskimäärin joka toisen kulman takana.

Järvinen, Anna – Man Var Bland Molnen 4
Järvinen tekee mestarillisesti pikkukivuuksia mikä on aika hankala väli. Löydän kuitenkin ittestäni yhä uudestaan kiinnostuksen kuunnella Järvisen laulajalauluntekijyyttä sen moninaisten juonteiden kera. Anna osaa räyhätä nätin sisäsiististi tai fiilistellä herkästi tai ihan vaan peruspätee tehokkaasti.

Micragirls – Feeling Dizzy Honey?! 4,5
Lähes söpöilypopista bluuskaavojen veivaukseen, räkäsurffiin ja puhtaaseen rokkenrollraivoon asti ja kaikkee kaikkien noitten väliltä ja vieläpä rummut-kitara-urku tyttötriolla. Ei juuri pysty garagerockia tästä parantaan.

Velcra – Hadal 2,5
Synat jotka muistaa sekä levittää synkkyyttä että painostaa, raskaat särökitarat ja tasasesti poksuttavat rytmit luo industrialrockfiilistä. Naisvoksut toimii vastapainonomasesti tarkotuksella tai muuten vaan. Lopputulos parhaimmillaankin valjuhko.