Kuuntelupäiväkirja viikko 8

Fleet Foxes – Fleet Foxes 3
Näitten folkki on ookoo, siihen sotkettava indie aika mitäänsanomatonta ja gospelemulointi yllättävän toimivaa. Ei taika kolahda.

MB Paket – Semja 3
Taiteilijasta itsestään on kuulijaakin helpompi aistia lievää turhautumista ilmasunsa rajallisuuksiin. Sitä MBP lähtee rikkomaan pienillä kollaaseilla ja industrialhärpäkkeillä mutta ne on lähinnä tylsistyttäviä. Muuten jatkuu tuttu linja jossa on välillä ookoo instrumentaalihiphoppia, lyhyempiä puhuttuja biisejä ja tais olla vaan yks jättipitkä tarinointi elämän ruskeudesta sen kaikissa merkityksissä. Se oli taas ehkä parasta. Mutta uupumus vaivaa jo vaikka lätty on vaan reilun tunnin pitunen.

MB Paket – Derealizm 3
Sitä samaa ku edellisetkin. Loppuviimeks siis jannu kertomassa synkkiä elämäntarinoita.

New York Dolls – New York Dolls 3,5
New York Dolls on monella epäkiinnostavalla ja turhalla tavalla merkittävä bändi. Se ei kuitenkaan ollu kauheen hyvä eikä juurikaan punk. Draivia on parin maalaiskylän verran, meikkejä kaupungin verran ja rokkenrolli vallottaa maailman.

Warwick, Dionne – Dionne Warwick in Valley of the Dolls 4
Bacharachi edelleen puikoissa mutta meinaa tällä kertaa hävitä muitten tekemille biiseille. Menee kuitenkin loppusuoralla ohi.

Zimmers Hole – Bound by Fire 3
Käytännössä Strapping Young Ladin sivuprokkis ilman Devin Townsendia. Eli musa on aikalailla maximiraskasta ainakin ilmestymisvuosi -97:n mittareilla. Lyriikat ja estetiikka on muuten täynnä vaan mahdollisimman huonoja vitsejä pissahuumorista balladiin kahvinkeittimelle. Kesto on onneks bonusbiisienkin kera alle 40 minuuttia niin ei ehdi kauheen puuduttavaks mennä. Lopussa odottaa pieni tuska siitä että näiltä heeboilta kuulis ihan mielellään jotain oikeetakin tekemistä. Lopetin verrattain varhaisessa vaiheessa laskemisen että kuinka monetta eri eläimen ääntä nyt huonosti jäljitellään. Sillon mentiin mahdollisesti kalkkunaa. Sitä ennen kissaa.

Yoko Ono – Rising 3,5
Yoko Ono on niinku chili tai tsatsiki. Hyvää melkein kaikessa, myös puolessa niistä jutuista missä sen ei pitäs toimia. Julkastu -95 ja heittelee puolipastisseja siltä ajalta. Mukana metallia, funkrockia, sen ajan vaihtoehtorockin sävyjä ja sitten tuttua Yoko-häröilyä. Ei Yokon paras eikä välttämättä olennainenkaan mutta erittäin hyvä semmosena kun on.